21.3.2018

J: Haastavia ja isoja päätöksiä

Kaunista keskiviikkoa! Tänään J avaa enemmän ajatuksiaan alanvaihdosta ja elämän suurista päätöksistä. Varmasti seuraavat ajatukset ovat osalle teistä hyvinkin tuttuja, joten kommentoikaa rohkeasti, jakakaa omia kokemuksia ja fiiliksiä omista päätöksistänne tai vaikeistakin valinnoista.  Itse voin tässä ja nyt todeta, että kyllä kannatti muuttaa suuntaa ja lähteä lääkikseen - tämä on parempaa kuin osasin edes odottaa. Edelleen aivan superpaljon tsemppiä ihan jokaiselle pääsykokeisiin opiskelevalle! Teksti ja kuvat: J.


Ajatuksia alan vaihdosta

Olen halunnut kirjoittaa tästä jo pidemmän aikaa, mutta aihe tuntuu tällä hetkellä niin henkilökohtaiselta, että päätin käsitellä sitä vain pintapuolisesti. Haluan tällä antaa vertaistukea ja tsemppiä kaikille niille, jotka etsivät sitä omaa paikkaa ja suuntaa. Oman kokemukseni mukaan kaikki muutokset vaativat valtavasti rohkeutta. Yleensä, kun lähtee muutoksia toteuttamaan, ei voi olla ihan varma lopputuloksesta. Epävarmuus, sen sietäminen ja sille itsensä altistaminen on ainakin minulle vaikeaa.

Olen pitäytynyt useimmiten turvallisissa valinnoissa. Opiskelu, valmistuminen ja töihin. Se oli hyvä suunnitelma, kunnes alkoi tuntua, että tämä ei riitä minulle. Aloin pohtia, mitä muuta voisin tehdä. Mihin minulla voisi olla mahdollisuus. Vaihtoehtoja on tuhansia ja se tekee valinnasta todella vaikeaa. Lopullinen päätös on useimmiten monen asian summa ja siinä on hyvin paljon myös sattumaa. Tällä hetkellä tämä muutos ja suunta tuntuu todella hyvältä ja oikealta.




Tässä muutoksessa epävarmuutta ja pohdintaa ovat aiheuttaneet monet asiat. Haluan jakaa muutamia minulle jossain vaiheessa epävarmuutta aiheuttaneita asioita, jotta joku voisi saada vertaistukea, joten tässä niitä tulee. Työkokemuksen hankkiminen olisi minulle hyvin tärkeää, jos haluaisin pysyä vanhalla alalla. Tuntuu, että heitän vanhan koulutuksen hukkaan. Miksi on niin vaikeaa löytää sitä omaa ”juttua”? Taloudellinen epävarmuus. Jos vähennän töitä, vähenee palkka ja en saa sitä työkokemusta. Millä aion elää jatkossa, kun opintotukikuukausia ei ole paljon jäljellä? Onneksi näihin epävarmuuden ajatuksiin olen keksinyt jo ratkaisut. Oleellista on kysyä itseltään mikä on kaikista tärkeintä ja missä voi puolestaan joustaa.

Omat valinnat ovat oikeasti jokaisen omia ja jokaisen pitäisi voida tehdä valintansa ilman painostusta. On hyvä muistaa, että myös ”vääristä” valinnoista oppii valtavasti. Useimmiten katuu vain niitä asioita, joita on jättänyt kokeilematta, vaikka olisi ollut mahdollisuus.


Yhteishakua, uudistuksia ja tsemppimieltä

Uutena tietona tuskin kellekään tulee, että hakuaika korkeakouluihin on alkanut.          Olen onneksi jo saanut päätettyä hakukohteeni, joten sitä ei tarvitse enää miettiä. Toivon, että muillakin alkaa olla tämän kevään suunnitelmat selvillä. Haluan myös muistuttaa, että vaikka välillä tuntuu, että koko elämä on jostain tietystä asiasta kiinni, niin useimmiten se ei oikeasti ole. Jos joku on mennyt mönkään, pitää vain yrittää uudelleen tai pohtia, oliko se sittenkään se oma juttu. Turha stressaaminen syö voimavaroja ja hankaloittaa päätöksentekoa.
                        
Koulutus uudistuu kovaa vauhtia koko ajan. On lukiolakia, amisreformia ja korkeakoulujen haku-uudistuksia. Jossain vaiheessa mietin, että onko minulla edes mahdollisuuksia päästä enää opiskelemaan, koska en ole ensikertalainen ja minulla ei ole loistava YO-todistus. Lisäksi en varmaankaan osaisi tehdä sähköisiä YO-kirjoituksia, jotta voisin enää korottaa arvosanojani. Kamalan vähän muutenkin on paikkoja jaossa ei-ensikertalaisille valintakoekoejonossa. Kun olin aikani näitä asioita mielessäni pyöritellyt, totesin, että ihan sama. Minä keskityn omaan hommaani ja se on ainoa, mihin voin tällä hetkellä vaikuttaa. Varmasti siellä jossain kirjaston nurkassa istuu superopiskelija, joka saa täydet pisteet joka kokeesta ja onnistuu kaikessa, mutta olkoon vaan.




Olen yllättynyt siitä, miten rennosti ja hyvällä mielellä olen saanut opiskella tähän asti. Luulen kuitenkin, että se jännitys ja stressi jossain vaiheessa puskee päälle ja niin kuuluu ollakin, kun tehdään itselle tärkeitä asioita. Rentoa ja iloista mieltä kaikille opiskelujen kanssa ahertaville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥