30.1.2018

Keskeneräinen

Tällä viikolla Pienen Linnun MakroTex-valokuvahaasteessa on aiheena keskeneräinen. Haaste tarjosi mahtavan tilaisuuden kääntää katsetta omaan (ammatilliseen) keskeneräisyyteen. Tällä hetkellä eniten elämässäni kesken ovat opinnot sekä tietenkin ammatillinen kasvuni. Niinpä kuvatkin noudattavat opiskeluteemaa pitkästä aikaa!




Muutaman kuukauden päästä lääkiksen "teoriapuoli" eli preklinikka on ohi. Mitä ikinä syksyllä 2016 kuvittelinkaan tässä vaiheessa osaavani tai ymmärtäväni, en ole lähelläkään sitä. En edelleenkään ole mikään supernero (yllätys!). En osaa oman näkemykseni mukaan paljoakaan biokemiaa, anatomiaa, fysiologiaa, embryologiaa, neurotieteitä tai mitään muutakaan, jota olemme näiden reilun 1,5 vuoden aikana opiskelleet. Toisin sanoen olen jälleen kerran törmännyt omaan keskeneräisyyteeni. Eikä kyse ole siitä, että olisin jotenkin alisuoriutunut tai läpäissyt kursseja rimaa hipoen, ehei.

Ehkä omana suurimpana keskeneräisyyteni osoittajana on edelleen se, että vaadin itseltäni ihan mahdottomia. On vaikeaa hyväksyä itsessään inhimillisyys ja se, ettei aina jaksa. Pienin askelin olen päässyt eteenpäin huonoimmista ajatusmalleista, mutta vielä on paljon tehtävää. Ehkä silti pahinta on se, miten vähän arvoa osaan antaa kaikelle sille työlle, jonka olen jo tehnyt. Kuten sanottua, olen tehnyt parhaani ja pärjännyt opinnoissani paremmin kuin odotin. Minulla on syytä olla ylpeä itsestäni, vaikka keskeneräisyys minussa yrittääkin väittää, ettei ole.




Mutta onko keskeneräisyys kuitenkaan ihan kokonaan huono juttu? Eikö vielä surullisempaa olisi se, jos olisi päättänyt olevansa jo valmis? Jos olisi alistunut siihen, että huonot toimintamallit tai esimerkiksi synkkä menneisyys määrittävät minut ihmiseksi, jollainen en halua olla? Eikö oman keskeneräisyytensä myöntävällä kuitenkin ole valoa tunnelin päässä, mahdollisuus valita parempi tulevaisuus? Eikö keskeneräisyys tarjoa aina tilaisuuden oppia niin, että tulevaisuudessa osaa paremmin? Keskeneräisyyttä enemmän minua kauhistuttaa ajatus ammattilaisesta, joka kuvittelee tietävänsä ja osaavansa jo kaiken.

Keskeneräisyys ja epävarmuus kulkevat käsi kädessä. Mitä enemmän opin ja saan onnistumisen kokemuksia, sitä valmiimmaksi koen tulevani. Kokemuksen myötä epävarmuus vähenee, sen tiedän jo, mutta täydellistä varmuutta, täydellistä valmiutta saavuttaa tuskin kukaan. Keskeneräisyyttä ja epävarmuutta on vaan tässä elämässä siedettävä. Siltä ei pääse pakoon, kun aina tulee uusia asioita, uusia tilanteita ja uuden oppimisen paikkoja. Vaan voi sen ajatella toisinkin, vapauttavana ajatuksena: olen keskeneräinen, inhimillinen, välillä epävarma, mutta niistä piirteistä huolimatta - tai juuri niiden vuoksi - just niin ihana Minä.




Niinpä lähden reippaasti kohti tulevaisuuden haasteita sitten, kun niiden aika on. Jännittää vähän jo nyt, vaikka tiedänkin, että keskeneräisyyksineni päivineni pärjään missä ja milloin vaan.

Uudet Stabilot pelastavat päiväni, vaikka se kuluukin - taas kerran - sairaan lapsen kanssa kotona. Iloista viikon jatkoa sinullekin!

23 kommenttia:

  1. Mitä tekisinkään, mikä veisi minua eteenpäin jos en olisi "keskeneräinen vielä nytkin,vanhana mummonakin." Paranemisia, mukavaa yhdessäoloa lapsen kanssa. Tuo aika oli todella hektistä silloin lasten kanssa, mutta nyt en halua missata hetkeäkään lastenlasteni kanssa. Kaikki hoituu ajallaan. Aurinkoa päivääsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tässä omat haasteensa, mutta ihanaa elämää kaikkine puolineen :) Keskeneräisyys jos mikä vie eteenpäin, kiitos noista sanoista <3

      Poista
  2. Niin kuin eräälle toisellekin kommentoin, kaikki ajallaan. Ajankäyttö on tärkeää kussakin elämän vaiheessa. Tosi kivat kuvat.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja täysin samaa mieltä! Niin sitä turhaan kiirehtii, vaikka elämä on tässä ja nyt :)

      Poista
  3. Blogisi on todella inspiroiva! Niinä hetkinä, kun usko itseen on koetuksella, selaan blogiasi ja olo paranee heti. Itse olen kätilön työssä ja todennut, ettei siinä työssä pärjää jos ei kestä keskeneräisyyttä. Jos kaiken haluaa ennakoida, pitää mennä muualle töihin. Vaarallisimpia ovat ne jotkut opiskelijat, jotka niskoja nakellen ovat tietävinään kaiken. Sanon aina, että tärkeintä on se miten kohtaat toisen ihmisen. Temput oppii kyllä kuka tahansa. Kun tietää, ettei osaa kaikkea, on valmis oppimaan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos palautteesta! Ihanaa kuulla tuollaista :) Tuota samaa monet viisaat ohjaajani myös minulle aikoinaan kertoivat: kädentaidot kehittyvät kyllä, mutta kaikki lähtee kohtaamisesta. Sen ajatuksen voimalla olen pärjännyt sairaanhoitajana ja toivottavasti selviän tulevaisuudessa myös lääkärinä. Nöyryys on tosi tärkeää, ylpeänä on vaikeaa ottaa opetusta (ja palautetta) vastaan.

      Poista
  4. Tuli paljon pohdittavaa kirjoittamastasi ♥ Ammattiin "valmistuminen" - Sehän on oikeastaan vasta alkua isommalle valmistautumiselle ja kesken olevalle uralle. Minä tajusin jo opiskeluaikana että eihän minusta koskaan "valmista" tule. Opiskelin kieliä ja opetan niitä. Hauskaa keskeneräisyyttä koko tämä kieltenopetus ja opiskelu. Sanon aina opiskelijoillenikin että puutteet ja virheet kuuluvat asiaan. Tietenkään sama ei suoraan päde lääketieteellisissä ammateissa 🙂

    Vaan ovat nuo anatomiat ja fysiologiat aikamoinen suo... ja kaikki ihmiseen liittyvä. ❤️ Kaikkea ei voi hallita, mutta onneksi on hakuteoksia ja google 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Niinpä, valmistuminen on vasta itsenäisen ammatinharjoittamisen alku eikä suinkaan merkki siitä, että olisi jotenkin "valmis". Kun on yksi ammatti (sh) jo hankittuna, osaa jo varautua siihen, ettei sellaista suurta valaistumista tulekaan, vaan osaaminen kehittyy pikku hiljaa :)

      Jep, onhan tässä opiskeltavaa. Mutta on se ihminen niin mahtava kokonaisuus, että mielellään näitä lukee! Ja totta, kaikkea ei voi hallita, vaikka kuinka haluaisi. Sen kun muistaisi aina!

      Poista
  5. Kiitos,hyvät kuvat ja tärkeää asiaa.

    VastaaPoista
  6. Tärkeää asiaa! Postauksesi herätti monenmoisia ajatuksia. Päällimmäisenä se, että kavahdan yleensä ihmisiä, jotka kertovat tietävänsä ja osaavansa kaiken eli Anonyymi "vei täysin jalat suustani" kommentoimalla, että kun tietää, ettei osaa kaikkea, on valmis oppimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ihan samaa mieltä - ilman tietämättömyytensä tunnistamista on vaikeaa oppia lisää.

      Poista
  7. Hieno teksti! Paljon ajattelemisen aihetta. 💕

    VastaaPoista
  8. Wau miten upea kirjoitus ja kuinka rohkeasti sekä ylpeästi olet keskeneräinen. Ihminen oppii uutta koko elämänsä ajan ja joka ikinen päivä. Koskaan ei valmiita ja on harhaluulo, jos niin olettaa olevansa. Tuolloin kompastuu vain omiin jalkoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja ihan samaa mieltä! Kaikki me olemme tavalla tai toisella keskeneräisiä, myönsimmepä sitä tai emme :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥