28.12.2017

Joulutunnelmaa

Heippa taas! Kolme päivää vierähti ihan vaan jouluisesta olemisesta nautiskellessa enkä blogille uhrannut puolta ajatustakaan. Mutta tokihan pitää tänne saada ikuistettua tämä välipäivien rento huolettomuus, joten kerrotaanpa, miten se joulu oikeasti meni. Vältyttiinkö stressiltä loppuun saakka? No ei ihan, mutta aika hyvin kuitenkin. Kysykää vaikka mieheltä!




Joulun vietimme siis ihan kokonaan omalla porukalla kotona, mikä oli sanalla sanoen täydellistä. Ensinnäkään ei tarvinnut pakata kimpsuja ja kampsuja ja matkustaa tuntikausia mihinkään, ei olla "vieraana" eikä tehdä hirveästi mitään, mitä ei juuri sillä hetkellä huvittanut. Tämä joulu oli toinen, jonka vietimme oman perheen kesken, ja ehdottomasti paras aikuisikäni jouluista. Ruokaa laitettiin yhdessä, ja joulukirkossa käytiin koko porukalla. Kirkossa ollessamme Joulupukki oli tuonut lahjat parvekkeen oven eteen - höperö pukki kun luulee parvekkeen ovea etuoveksi, kommentoivat lapset!

Ihanan jouluaterian jälkeen jaettiin ja availtiin lahjat. Pakettikorttien idea toimi muuten superhyvin, lapset innoissaan etsivät "omanvärisiä" paketteja :) Loppuillan minä lojuin sohvalla Juha Hurmeen Niemen parissa ja lapset leikkivät uusilla leluillaan. Totta kai lapset olivat jouluaattonakin omia reippaita ja välillä raisujakin itsejään :) Onneksi kotona saa jokainen olla just sellainen kuin on.






Hetki on siis tässä joulua vietetty eikä todellakaan aiota vielä lopettaa! Joulukoristeet ovat paikallaan ja saavat olla vaikka Nuutinpäivään asti, jos se vain on minusta kiinni. Nyt nautiskellaan vielä muutama päivä tässä ihanassa vapaan olemisen kuplassa, kun syksyn velvollisuudet ovat takana ja kevään vastaavat tulossa vasta ensi vuonna. Ja ennen arkeen paluutahan koittaa tietysti lomamme huipennus eli matka toivottavasti lämpöiselle ja aurinkoiselle Kanarialle! Tässä kuitenkin vielä muutama aatonaattona otettu jouluisen luminen kuva Puijolta.






Blogi tuskin päivittyy kovin tiuhaan tässä lomalla, joten enemmän kuulumisiani ja tekemisiäni löytyy Instagramin puolelta @tasapainoilija. No okei, melkoista luontokuvagalleriaa siellä pidän, mutta jospa hetken päästä sieltä löytyisi muutakin kuin lumikuvia :) Parit postaukset on tarkoitus ajastaa myös lomamatkan ajaksi, mutta parempi, kun en lupaile liikoja.


Rentouttavaa lomaa lomailijoille ja tsempit arkeen muille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥