11.12.2017

11. Lempijoulukoristeeni x 5



Kivaa maanantaita ja joulukuun 11. päivää! Enää viikko aikaa lomaan ♥ Tänään pureudutaan yhteen keskeiseen jouluteemaan eli koristeluun lempijoulukoristeideni esittelyn muodossa.


1. Adventtikynttilänjalka

Instassa esittelinkin tämän jo, mutta uudenuutukainen ihan-täydellinen kynttilänjalka ansaitsee päästä tännekin. Mies teki tämän puutyökerhossaan minun ohjeideni mukaisesti. Materiaalina kynttilänjalassa on omenapuu, ja pinnassa on puuöljyä. Se on niin kaunis ♥




2. Jouluvalot

Tai talvivalot tai miksi niitä nyt kukin haluaa kutsua. Tästä kategoriasta en voi valita vain yhtä suosikkia, joten niputan kaikki saman otsikon alle. Tällä hetkellä meillä on sisällä kaksi lyhtyä, kynttelikkö, valopallosarja, lastenhuoneessa tähtivalot, makuuhuoneessa tähti ja keittiössä valokranssi. Lisäksi fiiliksen mukaan sytytetään kynttilöitä. Parvekkeen kaiteen ympäri on kiedottu valosarja, jonka lisäksi parvekkeella on myös lyhty.




3. Lumihiutalekoriste

Viime vuonna esittelin virkkaamiani lumihiutaleita. Tärkkäsin ne liottamalla niitä hetken vesi-sokeriliuoksessa (½ dl kiehuvaa vettä, ½ dl sokeria) ja kuivatin suoraksi kiinnittämällä ne leivinpaperiin nuppineuloilla. Vähän siimaa kaveriksi ja näin on lumihiutalekoriste valmis! Hiutaleet näyttävät parhaalta vähän irrallaan seinästä/ikkunasta, kun ne pääsevät pyörimään ja varjot leikkivät niiden taustalla.




4. Tonttu

Jätän mainitsematta, kenen tekemä tämä on, mutta sen kerron, että tonttu on ollut lempijoulukoristeeni jo pitkään. Joulun odotuksen tietää alkaneen, kun tonttu ilmestyy eteisen lipaston päälle. Lapset pitävät tätä tonttua samana kuin sitä, joka tuo joulukalenteriin öisin yllätyksiä. Kuka tietää, ehkäpä se onkin...




5. Lasten tekemät koristeet

Tämän porokoristeen esittelin jo viime vuonna. Se on niin söpö että ansaitsee tulla esitellyksi toistekin! Esikoinen teki tämän päiväkodissa pari vuotta sitten. Saapa nähdä, tuleeko tänä vuonna lisää tätä lajia :)




Tästä listasta toki puuttuu koristeista tärkein eli aito joulukuusi, joka tosin vilahtaa tuossa alimmassa kuvassa. Joulukuusi tuo juhlan ja joulun tunnun ja erottaa joulun odotuksen Joulusta :)


P.S. Vielä on pari tuntia aikaa osallistua kirjaintaulun arvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥