Vuorotyön valot ja varjot

Tasan vuosi sitten oli yksi elämäni upeimmista ja uskomattomimmista päivistä. Suunnilleen tähän aikaan avasin kädet täristen Opintopolun, ja siellä se luki: Opiskelupaikka myönnetty! Sen jälkeistä fiilistä en toivottavasti unohda koskaan. Sitä hetkeä olen muistellut, kun opiskelu on tökkinyt ja arki tuntunut raskaalta. Nyt kesälomalla olen saanut palata aiempaan ammattiini sairaanhoitajaksi ja mihinpä muuhunkaan kuin vuorotyöhön.

Mitä se vuorotyö sitten tarkoittaa? Esimerkiksi tätä: Töitä jouluna ja juhannuksena, iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Olet usein töissä silloin, kun muut ovat vapaalla, ja vapaalla silloin, kun muut ovat töissä. Ja juuri, kun olet saanut käännettyä rytmisi päälaelleen yövuoroja varten, alkavatkin vapaat ja seuraa ankara yritys päästä takaisin tavalliseen rytmiisi. Kuulostaako kadehdittavalta? 

Nimittäin aina välillä tulee vastaan kommentteja, joissa ihmetellään, mitä sairaanhoitajat oikein valittavat. Hehän saavat palkkaa jopa 3000 e kuussa! Näissä kommenteissa vain sujuvasti unohdetaan se, että sairaanhoitajan peruspalkka ainakin julkisella puolella on paljon pienempi, n. 2200-2400 euroa/kk. Loput tuosta huimasta palkasta ovat vuorolisiä eli korvauksia siitä, että joutuu olemaan töissä muulloin kuin virka-aikaan. Vuorolisien määrä riippuu tietysti tehdyistä työvuoroista. Jos tekee aamupainotteista arkityötä, ei lisiä juuri tipu. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni sairaanhoitajat ansaitsisivat työn vaativuuden ja vastuun vuoksi nykyistä suuremman peruspalkan. Sama koskee muitakin hoitajia.

Vuorotyön varjoja ovat siis ennalta-arvaamattomuus, epäsäännöllisyys ja tuo, että aina on pyhiä ja loma-aikoja, jolloin itse on töissä. Välillä viikossa on neljä työpäivää, välillä kuusi. Vapaita saattaa olla yksi tai vaikka neljä. Yhtään joulua en ole toistaiseksi töissä viettänyt, mutta juhannuksia nyt viisi eli jokaisen juhannuksen, jonka olen töissä ollut. Välillä se harmittaa, välillä ei. Pahimmalta viikonlopputyöt ja vuorotyö tuntuivat silloin, kun sekä puolisoni että minä kävimme töissä. Lapset saivat olla suurimman osan viikosta jomman kumman vanhemman kanssa kotona, mutta me puolisot näimme toisiamme välillä tosi harvoin. Viikonlopputyöt aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia, kun on aivan mahdotonta esimerkiksi päästä kaikkiin juhliin, joihin kutsu tulee. Kolmen viikon listassa kun on keskimäärin vain yksi vapaa viikonloppu.

Mutta löytyy vuorotyöstä paljon hyvääkin. Itse oikeastaan pidän siitä, että päivät ovat vaihtelevia. Jos olisin töissä joka arkipäivä aamuvuorossa, minulta jäisi näkemättä arkiaamut lasten kanssa. Iltavuoropäivinä voi nukkua vähän pidempään ja viettää rauhallista aamuhetkeä koko perheen kesken. Kun kävimme molemmat töissä, mieheni ja minä, minun iltavuoropäiväni olivat myös lapsille rennompia aamuja. Tavallisesti heidät vietiin hoitoon jo klo 6.30, jotta me vanhemmat ehdimme töihin seitsemäksi. Iltavuoropäivinäni vein lapset hoitoon aikaisintaan kahdeksaksi, jolloin he saivat pidemmät yöunet.

Yövuorot ovat oma juttunsa. Usein yövuorot ovat "kevyempiä" kuin päivävuorot. Yöllä hoidetaan vain välttämätön, mutta tietenkin päivystysosastolla voi tulla päivystyksen kautta potilasta toisensa perästä. Yövuorot ovat ainakin allekirjoittaneelle raskaita, mutta toisaalta niissäkin on ihan oma fiiliksensä. Viikonlopputöissä, kuten yövuoroissakin, on oma tunnelmansa. Usein on rauhallisempaa, muttei tietenkään aina. Esimerkiksi juhannuspäivänä minulla henkilökohtaisesti oli kuluneen neliviikkoisen kiireisin työpäivä. Viikonloppuisin hoidetaan ihan samat asiat kuin arkisinkin: lääkäri kiertää ja potilaat hoidetaan samoin kuin muutenkin.

Parhaina vapaapäivinä olen jostain syystä aina pitänyt arkivapaita. On vaan jotenkin niin siistiä olla vapaalla, kun "kaikki muut" puurtavat töissä. Ei tule sunnuntaiahdistustakaan, kun viikonpäivillä ei ole niin suurta väliä. No joo, toki arkivapaat tarkoittavat aina viikonlopputöitä, mutta sekään ei himmennä iloani. Monesti on käynyt viikonlopputöissä ollessani niin, että itselläni on puolet työpäivästä takana, kun mies vasta lasten kanssa heräilee... Tätä nykyä lapset heräävät poikkeuksetta ennen kahdeksaa, mutta joskus tuokin oli mahdollista.

Kaiken kaikkiaan 3-vuorotyö on kaksipiippuinen juttu. Toisille se sopii, toisille ei. Osa tykkää vaihtuvista vuoroista, toiset eivät voi sietää niitä. Näin unettomuuteen taipuvaisena jatkuva rytmin vaihtelu ei ole hyväksi. Onneksi sairaanhoitajillekin löytyy monenlaisia työpaikkoja päivätyöstä 3-vuorotyöhön, joten jokainen voi pyrkiä mieleiseensä työpaikkaan ja -aikaan. Itse odottelen jo  hienoisella kauhulla tulevaa lääkärin uraa ja tulevaisuudessa häämöttäviä päivystysvuoroja!