26.4.2017

Vinkit viime hetken paniikkiin

Kun pääsykokeeseen oli viime vuonna kolme viikkoa aikaa, minulle iski todellinen koepaniikki. Kirjoitin itseäni varten ylös muutaman ajatuksen, joista yritin pitää kiinni ja saada paniikkia lievitettyä. Joku tämän vuoden hakijoista saattaa olla tällä hetkellä vastaavanlaisen ahdistuksen kourissa kuin minä vuosi sitten, joten jaan itselleni tsempiksi kirjoittamani vinkit nyt teille!

Jokaisella on omat keinonsa rauhoittaa mieltä ja rentoutua. Nämä o(li)vat minun keinoni lievittää stressiä:


1. HENGITÄ. Nimenomaan isolla kirjoitettuna :D (Ohje rentouttavaan palleahengitykseen esimerkiksi täällä, suosittelen kokeilemaan.)
2. Mieti tätä matkaa, mitä kaikkea olet jo oppinut. (Voin taata, että niitä asioita on paljon!)
3. Nauti saavutuksistasi (hyvät tulokset vanhoista pääsykokeista, osaamisen paraneminen laskuissa)
4. Palkitse itsesi. "Kun olen tehnyt tämän, saan *mitä ikinä keksit*"
5. Keskity itseesi ja omaan suoritukseesi.
6. Muista, että jokainen kirjojen ääressä vietetty hetki on plussaa ja vie sinua lähemmäs tavoitettasi. (Tämä itselleni nimenomaan siinä vaiheessa, kun pelkkä kirjojen näkeminenkin ahdisti.)
7. Pidä mielessä, että pääsemättömyys ei ole maailmanloppu. Älä tee siitä peikkoa. (Opiskelupaikka ON iso asia, sitä en kiistä. Elämä kuitenkin jatkuu sisäänpääsystä riippumatta.)
8. Hyvä fiilis, keskity siihen. Jätä märehtiminen muille :)
9. KEEP GOING!!!




Tässä linkki soittolistaan, jota tykkäsin viime vuonna näihin aikoihin kuunnella lukemisen taustalla :) Sopivan eleetöntä taustamusiikiksi ja silti toi ainakin omaan lukemiseeni fiilistä ♥ Ehdoton lempparini oli ja on kappale nro 6 (kohdassa 23:06), Serenade to Spring: rakastan tuota viulua, voi kun osaisi itsekin soittaa noin! Kappale löytyy muuten myös laulettuna versiona nimellä Danse mot var.

Nuo vinkit voivat tuntua aivan itsestäänselviltä, mutta yllättävästi ajatusten kääntäminen positiivisemmaksi ei ollutkaan tuolloin niin helppoa kuin kuvittelisi. Edellä mainittujen "käskyjen" avulla sain stressitasoja kuitenkin sen verran laskettua, että kykenin jatkamaan kertailua vielä parin viikon ajan. Pääsykokeen lähestyessä lukutunnit vähenivät ja vapaapäivät lisääntyivät, mutta lopulta kokeessa koin sen vain hyväksi asiaksi. Viimeisinä neljänä päivänä ennen pääsykoetta en enää opiskellut, vaan tein kivoja juttuja ja yritin saada ajatukset pois kokeesta.

Tässä vaiheessa on osalla varmaan vielä loppukiri menossa, joten täältä löytyvät omat vinkkini pääsykokeen loppukiriin! Enää muutama viikko, sinä jaksat kyllä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥