16.1.2017

Opiskelun aloittamisen vaikeus

Kevään ensimmäinen opiskeluviikko pitkän, ihanan ja rentouttavan loman jälkeen saatiin päätökseen perjantaina. Olipa yllättävän rankkaa aloittaa heti "täysillä", kun on koko loman ajan lähinnä pyrkinyt unohtamaan koko opinnot... Joka päivä on ollut opintoja suunnilleen puoli päivää, mikä sekin on tuntunut paljolta näin alkuun. Lisäksi minulla oli pakollista menoa useamman tunnin ajan sekä lauantaina että sunnuntaina - mitä ei siis yleensä tapahdu ikinä -, joten viikonloppunakaan ei paljoa ehtinyt lepäilemään.

Vähän nihkeästi on lähtenyt kevät käyntiin. Heti ensimmäisenä päivänä vietin yliopistolla aikaa tiedonhaun tehtävän äärellä. Aikaa meni vaikka kuinka eikä silti tullut valmista. No, ehkä ensi viikolla... tai sitä seuraavalla! Dissektiokurssista sen verran, että vaikka pari päivää ennen kevätlukukauden alkua kertailinkin vähän tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaa, mm. lihaksia ja niiden hermotusta, aika on  syksyn ja joululoman aikana tehnyt tehtävänsä ja niin moni asia unohtunut. Se taas on tuonut lisätyötä, kun pitää tosi moni asia kerrata ennen dissektiosaliin astumista. Alla kuva kaikesta aineistosta, joka pitäisi hallita - hurjan paljon asiaa. Nyt on taas käyttöä anatomian isoille julisteille, jotka näppäränä naisena olen ripustanut makuuhuoneen oven taakse piiloon. Kun ovi on auki, kuten yleensä on, julisteet eivät näy. Kun haluan opiskella, laitan oven kiinni, ja julisteet tulevat näkyviin. Arjen luovia ratkaisuja!


anatomia, keskittyminen, aloittaminen, vaikeaa


Opintojen alussa huomaa, miten keskittymiskyky on olematon eikä mihinkään jaksaisi paneutua. Ajatus harhailee, paikallaan istuminen on vaikeaa ja tekisi mieli olla jossain ihan muualla. Omalla kohdallani olen todennut, että näköjään pitää vähän pakottaa itseään alkuun. Siksi päätän, että nyt käyn läpi tämän yhden osan, ja sen myös teen. Aluksi pitää valita joku naurettavan pieni osa-alue, ettei siihen tutustuminen tunnu ylivoimaiselta. Jatkaminen on paljon aloittamista helpompaa, joten toisinaan käy niin, että kun on alkuun päässyt, saattaakin saada aikaan paljon enemmän kuin ajatteli. Useammin minulle taitaa tosin käydä niin, että se yksikin osa-alue on muka niin vaivalloinen ja aikaavievä... Mutta oli miten oli, kevät on aloitettu ja tästä on suunta ylöspäin!


anatomian, opiskelu, opinnot, liikunta, harrastus, lääkis


Muuten viime viikko oli oikein kiva. Maanantaina saimme vihdoin ja viimein KuoLO:nmustat haalarimme, ja perjantaina meidän vuosikurssimme sai haalarikasteen. Liikunnan suhteen otin näköjään kunnon alkuspurtin, kun ryhmäliikunnat alkoivat taas maanantaina pyöriä. Kävin kahdella ryhmäliikuntatunnilla (toinen lihaskuntoa, toinen corea) sekä kertaalleen salilla. Sunnuntaiaamuna suunnistimme koko perheen kanssa liikkumaan korkeakoululiikunnan perhevuorolle. Puolentoista tunnin aikana tuli muun muassa leikittyä hippaa, pelattua sählyä, kiivettyä "apinapuuhun" eli puolapuihin ja tehtyä vähän lihaskuntoa sopivan kokoiset puntit (lue: lapset) painona. Voin kertoa, että viikon aktiivisuus tuntuu lihaksissa ihan kunnolla, kun joululomalla tosiaan keskityin lähinnä suklaan syöntiin :) Liikunnan tuoma väsymys ja se fiilis, kun on antanut kaikkensa = ihan parasta <3

Nyt kohti parempaa arkea. Virkeää uutta viikkoa teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥