4.1.2017

Joulusta uuteen vuoteen

Tämä on ihan viimeinen jouluaiheinen ja joulukuvia sisältävä postaus, sen lupaan! Olen aina ollut lievästi älytön jouluhullu, eikä tänä (viime!) vuonna tehty poikkeusta. Henkilökohtainen joulun aikani alkaa muutama päivä ennen jouluaattoa ja venytän sitä mielelläni pitkälle seuraavaan vuoteen. Kaikki joulustressi - joka sivumennen sanoen oli tänä vuonna olematonta -  kulminoituu jouluaattoon, ja sen jälkeen vasta mukavaa onkin, kun saa keskittyä nauttimaan olostaan. Joulunpyhät eivät menneet ihan niin kuin piti, kun flunssa vei voimat ja teki pelkästä olemisestakin vaikeaa. Varmaan osittain siitä syystä olen vieläkin ihan pikkuisen joulumielellä.


  


Joulun ajassa parasta on ollut

- jouluruuat (rosollia olen tehnyt lisää ainakin viisi kertaa)
- glögi ja kaikki joulusuklaat ♥ joita on nautittu PALJON!
- jouluvalot ja -koristeet, joista en millään malttaisi luopua
- rento yhdessä oleminen koko perheellä - tästä niin haaveilin pahimpina opiskeluviikkoina! Joulun tunnelma viehättää itseäni varmaan juuri sen pysähtyneisyytensä takia. Tuntuu, että koko maailma on juuri tässä eikä tarvitse säntäillä mihinkään.

Joulukoristeiden pois laittaminen ja pakkaaminen on joulupuuhista epämieluisin. Koristeiden mukana pakkaan laatikoihin seuraavaa vuotta odottamaan myös rauhallisen ja tunnelmallisen yhdessäolon ja hämärään iloa tuoneet valot. Seuraavaan jouluun tuntuu olevan ikuisuus. Koska joulu on vain kerran vuodessa, joulukuusi saa ilahduttaa meitä vähintään loppiaiseen asti.




Mutta kunhan joulusta on nautittu tarpeeksi, tulee tilaa uuden vuoden innostukselle ja uusille jutuille. Tekee mieli raivata ja siivota ja puuhailla. Liikuntakin alkaa taas kiinnostaa. Joulun ajan levännyt mieleni kaipaa uutta tekemistä. Uusi vuosi on joka kerta niin ilahduttavan toiveikas. Vaikka arki alkaessaan imaiseekin pyörteisiinsä, uudenvuodenyönä haluaa aina hetken uskoa, että kaikki on tästä lähtien paremmin.

Uuden vuoden alkaessa sitä keksii muutaman uuden  harrastuksen, päättää NYT aloittaa vihdoin sen terveellisen elämäntavan ja löytää sata keinoa, joihin upottaa loput lomapäivät. Nythän voisin käydä läpi lasten vaatekaapit ja etsiä sieltä kiertoon menevät. Nyt olisi hyvä hetki ommella parit tyynyliinat ja ehkä ne päiväpeitteetkin... Tai sitten hankkia vihdoin lapsille se kerrossänky ja käyttää pari-kolme iltaa sen muodonmuutokseen. Tästä olikin Facebookissa jo vähän juttua, käykäähän tykkäämässä niin pysytte kartalla! Valmiista projektista tulee toki kuvat myös tänne blogin puolelle :)

Viimeinen lomaviikko. Näinkö äkkiä se meni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥