20.1.2017

Aamuihmisen unelmaviikko

Kevään toinen opiskeluviikko oli aivan eri luokkaa kuin ensimmäinen. Alku oli hankalaa, kuten monesti tuppaa olemaan, mutta tällä viikolla pääsin ihan eri tavalla kiinni opintoihin. Viime viikolla kaikki opintomme olivat iltapäivällä, tällä viikolla aamupäivällä, ja hyvin todennäköisesti parempi fiilikseni johtuu ihan vain siitä.




Olen ollut aamuihminen niin kauan kuin muistan. Kahdeksan aamut eivät koskaan olleet minulle kauhistus, kuten eivät seitsemältä alkavat työvuorotkaan. Vuorotyössä ihan parhaita olivat viikonloppuaamut, joina itse oli ollut hereillä ja töissä jo tuntikausia samalla, kun vapaalla olevat ihmiset kenties vasta heräilivät. Kun pakolliset menot, työt, opiskelut ja muut on hoitanut jo aamupäivällä, loppupäivä tuntuu suorastaan loputtoman pitkältä. Siksi tämä viikko on ollut yksiselitteisesti mahtava.

Jos taas päivän ainoa pakollinen meno on iltapäivällä tai vasta illalla, olen tosi huono keskittymään oikein mihinkään ennen lähtöä. Muistan, kun yritin lukea pääsykokeisiin ennen iltavuoroa. Koetin kovasti keskittyä, ja toisinaan jopa onnistuin, mutta joka kerta paria tuntia ennen töihin lähtöä tuli totaalinen stoppi. Jostain syystä minulle on paljon helpompaa hoitaa ensin pakolliset menot ja vasta niiden jälkeen treenit, harrastukset tai muut. Ehkä siksi säännöllinen päivätyö sopisi minulle paremmin.




Tietysti herääminen ennen seitsemää tuntuu alkuun karulta, mutta onneksi hankin syksyllä sen kirkasvalolampun. En voi kehua sitä tarpeeksi, koska se on syy, miksi olen koko talven ollut näinkin virkeä ja energinen. Ainoa harmin aihe on se, etten tullut hankkineeksi sitä aikaisemmin! Kun nauttii aamukahvin kirkasvalolampun loisteessa, on hyvin paljon helpompi lähteä liikkeelle. Toinen aamujeni pelastus on tuo lyhyt, parin kilsan pyörämatka, joka karistaa viimeisetkin väsymyksen rippeet. Oli aivan eri fiilis aloittaa työt tai opinnot - eikä siis todellakaan hyvällä tavalla -, kun virkistävän pyörämatkan sijaan oli viettänyt vähintään sen puoli tuntia julkisissa kulkuvälineissä yhdessä muiden väsyneiden työmatkalaisten kanssa.




Tämä viikko saa tästedes toimia unelmaviikkoni esimerkkinä, vaikkei ihan kaikki tietenkään mennyt putkeen. Tästä esimerkkinä olimme tällä viikolla vuorokauden ilman wc-pönttöä, kun edellisen hajottua piti saada uusi tilalle. Oikeasti olen myös ollut koko viikon aivan luokattoman laiska, mutta joskus pitääkin ottaa vähän rennommin. Liikkuakaan en ole "ehtinyt", koska alkuviikon olin niin jumissa ja loppuviikosta ei huvittanut :D Onneksi Unelma itsestä -valmennus starttaa maanantaina, niin saadaan tämäkin nainen liikkeelle!

Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Itse ole miettinyt kovasti kirkasvalolampun hankkimista. Olen kamalan aamu-uninen enkä meinaa millään päästä aamulla sängystä ylös. Olen pohtinut olisiko tuosta vekottimesta apua heräämiseen. Onkohan noissa lampuissa kauheasti eroa mistä hankkii ? Olisiko sinulla suositella jotain tiettyä tuotetta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tässä Terveyskirjaston artikkelissa kaamosoireilun itsehoitona on tuo kirkasvalo. Muusta aamu-unisuudesta en tiedä, onko tehoa :D Yhdellä tutullani oli joskus sellainen lamppu, johon sai "herätyksen" eli valo alkoi kirkastua tietyn aikaa ennen herätystä. Auttoi kuulemma tosi hyvin heräämiseen. Kirkasvalolamput ovat aika hintavia, mutta kannattaa varsinkin näin keväällä tsekata tori.fi ja muut :) Jos uutena haluaa, niin ihan Prismastakin löytyy joitain vaihtoehtoja.

      Meillä on tällainen Philipsin laite, joka on järkyttävän iso mutta toimii hyvin. Tuossa on hyvä, kun voi säätää valon voimakkuutta. Alkuun sellainen himmeäkin valo tuntui ihan liian kirkkaalta. Mitään kummempia erikoisuuksia tuossa ei ole.

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä, täytyypä tehdä vähän researchiä ja alkaa kyttäilemään josko torista löytyisi :)

      Poista
    3. Onnea etsintään ja toivottavasti lampusta on sinullekin apua! Tsemppiä lukemisiin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥