29.11.2016

Harrastelua

Joulu lähestyy vääjäämättä, ja olemme miehen kanssa käyneet jokavuotisen väännön siitä, milloin on oikea aika laittaa jouluvaloja tai alkaa kuunnella joululauluja. Hyvänä kompromissina on ihan marraskuun loppu. Minun - paatuneen jouluihmisen*- mielestäni jo lokakuussa on aivan hyvä aika ruveta fiilistelemään joulua. Miehen näkökulma taas on, että joulua sopii alkaa odottaa vasta joulukuun alussa. Eli ihan liian myöhään, jos minulta kysytään!


käsityöt, virkattu, lumihiutale, koriste


Joka tapauksessa olen ripustellut jo jouluvaloja sinne tänne ja loput laitetaan kunhan ehditään. Voi että, miten onnelliseksi tulenkaan, kun on hämärää ja tunnelmallista eikä sotkukaan häiritse niin paljon kuin päivänvalossa! Joulun odotus on ihan parasta kaamosväsymyksen lievittämiseen. No, jos ihan rehellisiä ollaan, kirkasvalolamppuni tämän syksyn on pelastanut. Se helpottaa heräämistä aamuisin ja virkistää perusolemista eikä iltapäivällä/alkuillasta väsytä enää puoleksikaan niin paljon kuin ennen. Muksutkin ovat selvästi pirteämpiä kuin ennen kirkasvalolampun hankkimista!


lasihelmi, joulukoriste, askartelu


Koska en ole vielä ehtinyt sisustaa joulua lähellekään tarpeeksi, olen opiskelun ohessa värkkäillyt kaikenlaista pientä jouluun liittyvää. En todellakaan ole mikään käsityöihminen (vaikka haluaisinkin olla!), joten keskityn ihan vain pienimuotoiseen näpertelyyn. Kärsivällisyyteni tai aikanikaan ei riitä mihinkään isompitöiseen, vaan haluan kohtuullisen nopeasti ja helposti valmista. Videoluentoja kuunnellessa on ollut kivaa samalla virkata tai väkerrellä helmien kanssa. Peikonpähkinäoksani ovatkin saaneet koristeekseen muutamia helmitöitä, jotka voi helposti ripustaa joulukuuseen, kun sen aika on. Virkkaamalla on syntynyt erilaisia lumihiutaleita, jotka ripustin ikkunaan, kun en parempaakaan paikkaa keksinyt. Vinkkejä ja inspiraatiota lumihiutaleisiin löysin Ristiin rastiin - ja Kässämartat-blogeista. Käsillä tekemisessä parasta on se, kun näkee konkreettisesti työnsä jäljen. Se on hyvää vastapainoa opiskelulle, jonka kohdalla ikinä ei tule valmista.


helmityö, kuusenkoriste, sydän


Tulevana viikonloppuna pääsemme taas pitkästä aikaa juhliin, kun vietämme pyöreitä täyttäneen äitini syntymäpäiviä. Päivänsankarin pyynnöstä esitämme sisarusten kesken erään kappaleen. Sisäinen (kunnianhimoinen) muusikkoni heräsi ja niinpä tein kappaleesta ihan uudenlaisen sovituksen sen ainaisen pianosäestys-laulu-konseptin sijaan. Kehittelin kappaleeseen alaäänen, jota laulan itse, sekä viulua soittavalle sisarukselleni säestyksen. Viime lauantaina treenasimme sitä yhdessä, ja sehän kuulostikin suorastaan yllättävän hyvältä. Laitan teille ääninäytettä jossain vaiheessa, jos saan riittävän hyvälaatuisen äänitteen :)

SORATO:n tentti on huomenna, joten nyt lähden kertailemaan proteiinien laskostumista ja muuta mielenkiintoista. Hyvää viikon jatkoa teillekin!

*) Tarina kertoo, että syntyessäni tähän maailmaan sektiota tehnyt lääkäri hyräili joululauluja, joten jouluihmisyyteni on aivan varmasti perua sieltä!

27.11.2016

Aikavarkaita

Kohta on joulukuu, ja vaikka ajan kulumisen päivittely melko väsynyttä onkin, on pakko ihmetellä: mihin tämä syksy on mennyt? Vastahan oli syyskuu ja lääkis ihan uutta ihmeellistä. Ja "yhtäkkiä" joululoma on 2,5 viikon ja kahden tentin päässä, mikä samalla tarkoittaa sitä, että puolet (!!!) fuksivuodestani on ohi. Tuntuu kuin kolmen kuukauden sijasta olisin elänyt kolme viikkoa. Tänä syksynä en ole ehtinyt odottaa oikein mitään: en viikonloppuja, en joulua, en lomaa. Ei sillä, että tässä mitään vikaa olisi: kivat asiat ovat tulleet vastaan, ennen kuin niitä on ehtinyt odottaakaan! Suurin osa päivistä on lipunut ohitse jättämättä sen kummempia muistijälkiä. Samankaltaisen fiiliksen muistan parin vuoden takaa, kun olin aloittanut kokopäivätyön.




Hienona aasinsiltana tästä ajan kulumisen päivittelystä jatkankin aikavarkaisiin eli asioihin, jotka oikeasti vievät huomaamatta (opiskelu)aikaa. Omia pahimpia aikavarkaitani ovat netti ja some. Netissä pyörimiseen kuluu helposti paljon kauemmin kuin olisi ajatellut, kun sivulta toiselle klikkailu on niin helppoa. Blogien selailuun ja omaan blogitouhuunikin saan kulumaan paljon enemmän aikaa kuin ikinä olisin ajatellut. Toisaalta minua helposti uhkaavia aikavarkaita ovat kaikki kotityöt ja muut keskeneräiset asiat. Koska en pidä keskeneräisyydestä (asiasta voi lukea esimerkiksi täältä), yritän aina saada asiat jollain tasolla järjestykseen ennen esimerkiksi opiskelun aloittamista. Ehkä tiedättekin sen tunteen, kun ajattelee, ettei voi keskittyä ennen kuin työpöytä on järjestelty tai pyykkikone saatu käyntiin. Tai sitten tämä on taas vain yksi ilmentymä kontrollifriikkiyteen taipuvaisesta luonteestani eikä teistä kukaan tiedä, mistä puhun :D

Joka tapauksessa vähän liian usein havahdun siihen, että olen järjestelemässä lasten vaatekaappeja tai tekemässä muuta vähemmän tähdellistä, kun oikeasti minun pitäisi opiskella. Varsinkin näin joulun alla joulufiilistely ja -sisustus vie vähän turhan helposti minut mukanaan. Ajattelen ihan nopeasti ripustavani muutaman joulujutun. Kohta huomaankin kaivelevani kaapin kätköistä ties mitä unohduksiin jääneitä sisustuselementtejä, joita sitten ihan rauhassa siirtelen eri paikkoihin ja järjestyksiin. Kun lopulta havahdun järjestely-/siivous-/sisustusvimmastani, tuntuu, että on ihan turhaa enää edes aloittaa opiskelua, kun aikaa on mennyt jo niin paljon "hukkaan". Oikeastihan ongelmani on se, etteivät vuorokauden tunnit yksinkertaisesti riitä kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä, joten sählään vähän sitä sun tätä enkä saa lopulta tehtyä mitään kunnolla.




Tänä syksynä kotona opiskelu - tai siis sen yrittäminen - on ollut aivan mahdotonta juuri edellä mainituista syistä. Onneksi yliopistolla on hyvät tilat, joissa opiskella yksin tai kavereiden kanssa! Mitä lähemmäs lomaa mennään, sitä vähemmän enää kykenen keskittymään ja niin sanotusti ottamaan itseäni niskasta kiinni. Vaikka vieläkin tuntuu, että opiskelumetodini kaipaavat viilaamista enkä edelleenkään osaa oikein opiskella, loma tulee todella tarpeeseen. Johan tässä on venytty ja joustettu, tehty töitä iltoja ja viikonloppuja myöten. Ehkä tämä levottomuutenikin juontaa juurensa siihen, ettei kapasiteettini enää ihan täysin riitä, vaan tarvitsisin jo pientä hengähdystaukoa. Lomaa odotellessa!

24.11.2016

Kauhuskenaarioni - ja kuinka sitten kävi

Jo pääsykokeeseen lukiessani mielessä kävi aina välillä, olenkohan miettinyt tätä elämänmuutosta ihan loppuun asti. Yritin olla ajattelematta tulevaisuutta liikaa ja keskittyä pelkkään pääsykokeeseen. Vaikka olimme päättäneet, että haen toiseen kaupunkiin ja seisoimme vakaasti päätöksemme takana, ajatus täydellisestä elämän- ja asuinpaikan muutoksesta pelotti silti.

Kauhuskenaarioni oli suurin piirtein tällainen:
- jäisimme kahden asunnon loukkuun
- söisimme seuraavat kuusi vuotta pelkkää kaurapuuroa ja makaronia
- joka ikinen sentti pitäisi laskea ja venyttää viimeiseen asti
- emme löytäisi uudesta kotikaupungista yhtään tuttua tai ketään kenen kanssa olla 
- en edes osaisi opiskella
- katuisimme katkerasti sitä, että jätimme tutun ja turvallisen tasaisen elämän taaksemme

Kolmen kuukauden kohdalla voinen jo tehdä varovaisen tulkinnan siitä, ettei kauhuskenaarioni pidä paikkaansa. Asunnon myynnin myötä kahden asunnon loukku jäi turhaksi peloksi. Kun asuntolainaa ei enää ole, ei ole niin suurta huolta taloudesta, vaikkei tuo opintoraha järin suuri olekaan. Tähän asti - ja toivon, että tästedeskin - ruokapöydässämme on ollut muutakin kuin kauhuskenaariossani mainittuja ruoka-aineita. Ei niissäkään mitään vikaa ole, kunhan välillä saa syödäkseen muutakin.


muutos, pelottaa, ahdistaa


Sentinvenytystä olen harrastanut melko lailla koko ikäni, joten pienemmät tulot eivät ole ainakaan vielä osoittautuneet katastrofiksi. Ostan uutta melko harkitusti ja hyödynnän kirppistarjontaa. Pidän taloudestamme kirjaa ja tiedänkin aika tarkkaan, mitkä ovat taloutemme suurimmat menot ja mistä olisi varaa nipistää. Täällä asuessamme olemme kuitenkin pärjänneet aika vähällä, kun suurin osa huonekaluista oli jo valmiina eikä suurempia hankintoja ole tarvinnut tehdä. Koska arjessa pyrimme kohtuulliseen rahankäyttöön, ylimääräiset rahat voimme käyttää vaikkapa matkustamiseen. Hyvin todennäköisesti pienituloisuus on kohdallamme vain väliaikaista, koska mieheni aikoo jossain vaiheessa palata töihin. Myös itse olen harkinnut keikkailua sairaanhoitajan töissä, mutten vielä ole tehnyt mitään asian eteen.

Sosiaaliset kuviot ovat ehkä se pelottavin osuus muutoksissa. Mistä löytää kavereita? Onneksi opiskelujen myötä tutustuu muihin vuosikurssilaisiin ja heidän kauttaan taas ehkä muihinkin kaupungissa asuviin. Toisaalta tänä syksynä olen myös aktiivisesti pyrkinyt tutustumaan ihmisiin, mikä onkin onnekseni kantanut hedelmää. Lisäksi vastaan on tullut pari tuttua entisiltä ajoilta, mikä oli hauska yllätys. Tutustuminen on ainakin minulle vaivalloista ja välillä ahdistavaakin, mutta siedän sitä, koska tiedän sen olevan ainoa tapa saada uusia tuttavia ja ehkä ystäviäkin.

Opiskelun suhteen alan olla yhä varmempi siitä, että lääkis on minun paikkani. Alkuun tuntui, etten millään voi pärjätä enkä opi tarpeeksi nopeasti. Anatomian loistava arvosana kuitenkin varmisti sen, ettei oppimiskykyni olekaan aivan täysin surkastunut - vaikka siltä toisinaan tuntuukin :D Ensimmäiset päivät ja viikot olivat minulle hankalia, koska en ollut vuosikausiin istunut luennoilla tai opiskellut uusia asioita. On ollut kiva kuitenkin huomata, että vähitellen olen päässyt opintoihin sisälle eikä opiskelu tunnu enää niin raskaalta kuin aluksi.


positiivinen, hyvä, elämänmuutos, onnellisuus


Viimeisimpänä muttei suinkaan pienimpänä pelonaiheenani oli se, että ihan oikeasti heti muutoksen tapahduttua katuisin tätä valintaa. Ajattelin kauhulla sitä, miten en kerta kaikkiaan sulautuisi porukkaan tai löytäisi ketään samanhenkistä. Pelkäsin sitä, että joudun katsomaan peiliin ja toteamaan, että olen kiskonut koko perheeni pois tutusta ympäristöstä ihan turhaan - ettei opiskelu (tai Kuopio tai kerrostalo tai opiskelija-asunto) olekaan minua varten. Etukäteen mietin sitäkin, kadunko vielä joskus sitä, että irtisanouduin työpaikastani. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa kadunkin, mutta se on sitten, kun aika on kullannut muistot enkä enää muista, millaista se oikeasti oli.

Tähän asti en ole katunut sitä, että "uhrasin" 1,5 vuotta elämästäni pääsykoeprojektille (koska se ei ollut uhraus, vaan satsaus parempaan tulevaisuuteen). En sitä, että päätin hakea Kuopioon. Enkä varsinkaan sitä, että melko lailla kaksi vuotta sitten päätin seurata sitä pientä päähänpistoa, joka johti minut ja meidät tähän. Tämä kaikki on tähän asti mennyt juuri niin kuin pitikin.

Tällä tekstillä haluan rohkaista teitä, jotka ehkä epäröitte hypätä uuteen ja joiden mielessä pyörii vastaavanlaisia kauhuskenaarioita. Todellisuus on harvoin niin kamala kuin pahimmissa painajaisissa ja asiat voivat tuntua hyvin paljon pahemmilta etukäteen ajateltuina. Jos en muuta, niin sen olen tästä elämänmuutoksesta oppinut.

21.11.2016

Kun opiskelu tökkii

Jokaisella tulee vastaan hetkiä, jolloin mikään opiskeluun liittyvä ei kiinnosta. Varsinkin tenttiin tai pääsykokeeseen lukiessa tietää kyllä, että pitäisi opiskella, mutta silti ei saa itseään lukemaan. Kun sitten jättää lukematta, syntyy morkkis - jos ei heti, niin tentin/pääsykokeen jälkeen, kun tulos ei välttämättä olekaan toivotunlainen. Tässä muutamia periaatteita, jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi nimenomaan opiskelumotivaatiota ajatellen.

1. Jaa aikasi selkeästi opiskeluun ja vapaa-aikaan. Esimerkiksi opiskelet klo 8-16 (tai ehkä mieluummin tietyt asiat tällä aikavälillä) ja pidät loppupäivän vapaata. Jos selkeä rajanveto jää tekemättä, vapaa-ajasta on hankalaa nauttia, kun keskeneräiset asiat häälyvät takaraivossa. Sen sijaan, jos tiedät jo tehneesi päivän urakan, vapaa-ajan voi hyvillä mielin käyttää rentoutumiseen. Selkeä jako opiskelu- ja vapaa-ajan välillä toimii myös palkintona: kunhan opiskelen vielä tämän asian, sitten saan tehdä ihan mitä haluan! Tee itsellesi myös selväksi, mitä opiskeluaikaan kuuluu. Kuuluuko lenkkeily? Entä kotityöt? Pidä huoli, ettei opiskeluaikaasi vie mikään ylimääräinen tekeminen, jonka voisit tehdä myös vapaa-ajallasi. Jos opiskelu- ja vapaa-aikojen erottaminen toisistaan on sinulle vaikeaa, voi olla parempi opiskella esimerkiksi kirjastossa kuin kotona. Juuri tästä syystä opiskelen itse suurimmaksi osaksi yliopistolla.




2. Mieti, mikä on motivaationpuutteen perimmäinen syy. Tuntuvatko asiat mahdottomilta? Pelkäätkö epäonnistumista etkä sen vuoksi uskalla yrittää kunnolla? Onko elämässäsi meneillään raskas vaihe, joka verottaa voimia? Vai onko sittenkin kyse pelkästä laiskuudesta? Asettamalla itsellesi kysymyksiä voit saada selville, mikä oikeasti tökkii. Kun perimmäinen harmin aihe on selvillä, sille voi kenties tehdä jotain. Toisaalta jo asioiden tiedostaminen ja hyväksyminen voi helpottaa omaa oloa. Omasta puolestani voin kertoa, ettei minua lähellekään aina harmita opiskelu itsessään, vaan jokin muu asia, joka heijastuu opiskeluun. Kun pystyn toteamaan, ettei asialla ole mitään tekemistä opiskelun kanssa, voin paremmilla mielin jatkaa opiskeluja. Jos taas opiskelu itsessään ahdistaa, pitää miettiä, onko rimani liian korkealla.

3. Ole itsellesi armollinen. Koko ajan ei tarvitse jaksaa. Jos lukuaikataulusi osoittautuu liian tiukaksi, höllää otettasi ja keskity olennaiseen. Muistuta itseäsi siitä, että jokainen opiskeluun käytetty hetki on eteenpäin. On myös parempi opiskella lyhyen aikaa tehokkaasti kuin yrittää keskittyä pitkän aikaa heikommin tuloksin. Jos opiskelun ajatteleminenkin saa sinut voimaan pahoin, on aika pitää taukoa ja keskittyä itsensä huoltamiseen. Kun muutaman päivän ajan keskittyy asioihin, jotka tuottavat itselle iloa, sen jälkeen on ehkä helpompi tarttua taas velvollisuuksiinkin.


opiskelu, ahdistus, uupumus


4. Keskity hyvään fiilikseen. Pidä yllä tsemppiasennetta ja hyvää mieltä. Mieti oppimiasi asioita ja vertaa nykyistä osaamistasoasi lähtötasoon. Vaikka tuntuisikin, ettei ole oppinut mitään, useimmissa tapauksissa se ei ole totta.  Muistele hyviä opiskeluhetkiä ja parhaita oppimiskokemuksiasi. Hanki itsellesi jes, mä osaan! -fiiliksiä vaikka aloittamalla helpoista tehtävistä. Hyvällä fiiliksellä on helpompi haastaa itseään ja käydä myös vaikeampien asioiden kimppuun.

5. Puhu/kirjoita tuntemuksistasi. Opiskelukaverit, WhatsApp-ryhmä ja lukupiiri ovat kaikki mahtavia keinoja purkaa opiskelustressiä ja motivaatiopulaa. Ainakin toivon mukaan samassa tilanteessa olevilta saa tsemppiä ja kannustusta vaikeisiin hetkiin. Kääntöpuolena vertaistuessa voi olla vertailu, joka pahimmillaan lannistaa entisestään. Hyvänä tsempparina voi toimia myös saman kokenut tuttava, joka voi rohkaista, että tuostakin selviää! (Oppimis)päiväkirjaan voi purkaa tuntojaan sensuroimatta. Varo kuitenkin liiallista negatiivisten tunteiden vatvomista ja pyri sen sijaan aktiivisesti löytämään ulospääsy ahdistuksesta.




Viimeisenä haluan muistuttaa, että on tilanteita, joissa opiskelu kerta kaikkiaan vie liikaa voimia ja elämänlaatu kärsii sen myötä. On suurta viisautta osata myös tunnistaa ne tilanteet, joissa uupuminen on lähellä. Uupumus ei välttämättä johdu pelkästään opinnoista, vaan taustalla voi olla paljon muutakin. Haluan sanoa, että joskus on parempi luovuttaa eikä se ole häpeä. Tenttien tai kokeiden suhteen luovuttaminen ei toki ole niin dramaattista kuin pääsykokeen suhteen, koska uusintamahdollisuuksia on useammin kuin kerran vuodessa. Vuosikin on ihmiselämässä kuitenkin hyvin lyhyt aika, joten jos toisessa vaakakupissa olisi (mielen)terveys ja toisessa opiskelupaikka nyt eikä vuoden päästä, kannattaa miettiä, kumpi on itselle tärkeämpää.

Onko sinulla jokin oma hyväksihavaittu keino motivaatiopulasta selviämiseen? Jaa se kommenteissa!

Voikaa hyvin ja tsemppiä opiskeluihin!


19.11.2016

Myöhästynyttä isänpäivää ja rästihommia

Koska olimme viikonlopun reissussa emmekä voineet totuttuun tapaan juhlistaa isänpäivää, pidimme kotiin palattuamme toisen isänpäivän. Perheemme isän- ja äitienpäivätapoihin kuuluu aamupalan kantaminen vuoteeseen sekä tietysti lahja päivänsankarille. Lapset eivät osaa vielä lahjoja hankkia, joten lahjan pohtiminen jäi omalle kontolleni. Isänpäiväkortteihin olen yleensä kirjoittanut lasten kommentteja isästä/isoisistä. Niitä on hauska lukea vuosien päästä :)


isänpäiväperinne, aamiainen, sänkyyn


Lahjaksi valikoitui tällä kertaa Koti-isän survival kit eli pakkaus hätätilanteita varten. Lahja oli erittäin hyvin opiskelijabudjettiin sopiva, koska pääosin sen tekemiseen tarvittiin vain vähän askartelutarvikkeita, karkkia, luovuutta ja aikaa. Lahja sisältää apuja erilaisiin arjen ongelmiin, kuten väsymykseen tai arkiahdistukseen, joita koti-isät ja -äidit usein kohtaavat. Tein mukaan muutaman "lahjakortin", joita puoliso voi käyttää arjen helpottamiseen. Isommilta lapsilta kysyin myös, mitä he kaikkein mieluiten tekisivät isin kanssa kahdestaan ja lisäsin nämä toiveet korttien muodossa lahjaan. Näin lasten toiveet tulee todennäköisemmin toteutettua.





Tykkään antaa lahjoja, joista lahjan saajalle tulee olo, että häntä on mietitty ja muistettu henkilökohtaisesti. Hyvin usein käytän lahjoihin enemmän aikaa kuin rahaa - ja sen kyllä huomaa! Puoliso on kaiketi jo tottunut omalaatuisiin lahjoihini, joten hän oli asiaankuuluvasti hyvin otettu lahjasta :)

Muuten tämä viikko on mennyt tahkotessa rästiin jääneitä opiskelujuttuja eteenpäin. Elinanatomian omatoimisissa tehtävissä olen tooosi paljon jäljessä, joten tämä(kin) viikonloppu kuluu niiden ääressä. Maanantaina on jälleen kontaktiopetus, johon pitäisi taas kerran olla opiskeltuna tietyt kokonaisuudet. Liikaa asiaa, liian vähän aikaa, on oma ahdistunut kokemukseni. Onneksi tuki- ja liikuntaelimistön anatomia meni sen verran hyvin, että pahin terä on opiskeluahdistukseltani jo taittunut. SORATO:n suhteen minulla riittää tekemistä myös, kun tentti on - apua! - jo 1,5 viikon päässä. Nyt on otettava kirja kauniiseen käteen ja alettava tosissaan hommiin.

Pikaisten viikonloppukuulumisten myötä rentouttavaa viikonloppua teille!

17.11.2016

Miten voi parisuhde?

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa. Käsi ylös ne, jotka eivät ole tällaisesta teemaviikosta koskaan kuulleetkaan! Itse kuulin koko parisuhdeviikosta ensimmäisen kerran tämän viikon maanantaina, kun kolmostietä ajellessamme kuulimme radiosta aihetta käsittelevää ohjelmaa. Tässä linkki kuuntelemaamme lyhyeen parisuhdeohjelmaan - kannattaa katsoa!

Kun kerran parisuhdeviikkoa vietetään, on hyvä aika pysähtyä hetkeksi oman parisuhteen äärelle. Miten parisuhde voi pikkulapsiperhe- ja opiskeluarjessa? Miten nk. ruuhkavuosista selviää? Ja ehkä tärkeimpänä: miten pitää parisuhteesta huolta hektisen arjen keskellä? Puolisolta kysäisin, mitä hän toivoisi parisuhteemme osalta. Vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin itse pohtimani: enemmän parisuhdeaikaa ja lisää yhdessä tekemistä.




Kuuntelemamme ohjelma antoi paljon ajateltavaa oman parisuhteemme osalta. Hyviä pointteja olivat esimerkiksi se, etteivät yleispätevät ohjeet toimi läheskään kaikilla ja se, ettei parisuhteen hoitamiseen tarvitse jokaviikkoisia treffi-iltoja, vaan aito kohtaaminen arjessa voi riittää hyvin. Kolmas hyvä pointti ohjelmassa oli se, että kumppania voi myös kiittää siitä, että tämä on ollut ”hankala” kumppani. Jos kaikki on ihanaa ja helppoa koko ajan, henkiselle kasvulle ei ole tarvetta. Jos taas kaikki omat piirteet ja toimintamallit eivät olekaan kumppanin mieleen, tulee väkisinkin peiliin katsomisen paikka. Omien virheiden toteaminen ja myöntäminen ei ole kivaa eikä niistä eroon pääseminen helppoa. Mutta jos molemmilla on tahto kehittää itseään ja parisuhdetta, muutokseen suhtautuminen on helpompaa. 

Meidän parisuhteemme on jatkuvassa muutoksen tilassa - ja hyvä niin. Meillä on käytössä viikkopalaverisysteemi, jossa (lähes) joka viikko käymme läpi plussat ja miinukset omasta ja puolison toiminnasta sekä mietimme, miten toimia seuraavalla viikolla paremmin. Vaikka palaveri sanana kuulostaakin jotenkin kliiniseltä ja ehkä kylmältäkin, meillä tämä käytäntö on tuonut suhteeseen lisää aitoa kohtaamista, empatiaa ja lämpöä. Kun molemmat saavat rauhassa kirjoittaa tarpeelliset asiat paperille ja ongelmatkin käydään yhdessä hyvässä hengessä läpi, tulos on ainakin omalla kohdallamme paljon hedelmällisempi kuin ”sä et koskaan”-tyyppinen riitely - jota sitäkin harrastamme toisinaan, ikävä kyllä. Kirjaamalla asiat systemaattisesti ylös myös puolison itsereflektio tulee esiin hienosti, ja kirjoittamamme asiat ovat usein hyvin synkassa toistensa kanssa. Arjessa ainakin itseltäni jää valitettavan usein näkemättä se, että puoliso monessa tilanteessa tiedostaa omat puutteensa ja huonot toimintamallinsa yhtä kipeästi kuin minä itse omani.




Parisuhdekaan ei säily hyvänä itsestään. Meillä tärkeimpiä keinoja hoitaa parisuhdetta ovat pienet arjen teot: keitetään toiselle kahvit, annetaan toisen nukkua aamulla pidempään ja huolehditaan siitä, että toinen saa välillä aikaa ihan vain itselleen. Kaikista tärkeintä on osata sanoa sanat anteeksi ja kiitos. Varsinkin väsyneenä tulee helposti sanottua asioita, joita katuu myöhemmin. Silloin anteeksipyyntö on ainoa keino korjata tilanne. Yksi pieni sana saa kuitenkin paljon aikaan. Kiitoksella on myös mahtava voima: kun puoliso huomioi tehdyn työn ja arvostaa sitä, arjen pyöritystä  - omalla kohdallani opiskelua - jaksaa ihan eri tavalla. Kiitos vahvistaa me-henkeä ja saa tuntemaan, että samassa veneessä ollaan. Se saa ihan mahdottomankin päivän jälkeen ajattelemaan, että hyvinhän tässä vedetään. Ei täydellisesti, mutta ihan riittävän hyvin.

Hyvää parisuhdeviikon jatkoa!

15.11.2016

Ilouutisia

Iloisena, onnellisena, helpottuneena ja tyytyväisenä ilmoitan, että kaupat asunnostamme on nyt tehty ja asunto siirtynyt uusille onnellisille omistajille! Ei enää näyttöstressiä, ei asioiden selvittelyä satojen kilometrien päästä, ei palvelusten pyytämistä sukulaisilta asunnon myyntiin liittyen. Takana ovat ne sunnuntait, jolloin yhdessä jännitimme, käykö näytöllä ketään ja odotimme sydän tykyttäen välittäjän soittoa. Enää ei tarvitse pyöritellä eri vaihtoehtoja eikä miettiä, mitä voisimme tai olisimme voineet tehdä toisin.

Asuntomme edellisellä paikkakunnalla - ja asuntolaina, tietysti - oli suurin hidaste elämänmuutoksemme ja paikkakunnanvaihdoksemme tiellä. Työpaikoista irtisanoutuminen on helppoa (vaikka kuka vapaaehtoisesti luopuu vakityöpaikoista tässä taloustilanteessa, kysyn vaan), mutta asunnosta eroon pääseminen ei ole niin yksiselitteistä. Joka tapauksessa asunnon myynnistä koitunut stressi on nyt takana päin ja hyvillä mielin voimme suunnata energiamme täysin Kuopio-elämään ja uuteen arkeen täällä. Tässä asiassa, kuten niin monessa muussakin, koetun stressin määrän ymmärtää kunnolla vasta sitten, kun stressin aihe on poistunut.




Toinen ilouutinen saapui tänään, kun vilkaisin opintosuoritusotettani WebOodista. Ohhoh, kokonaiset 12 op kasassa! Määrä sisältää 5 op hyväksilukuja ja 2 op Johdatus lääketieteeseen -kokonaisuudesta, johon terveyskeskuspäivätkin kuuluivat. Kaikista suurin yllätys oli kuitenkin tuki- ja liikuntaelimistön anatomian suoritus, josta arviointina kohdallani oli 5/5! En tiedä tarkkoja pisteitäni, mutta pakko hehkuttaa: toivoin hyvää numeroa, mutten missään tapauksessa osannut ajatella, että saisin noin hyvän :)

Ilouutisten tuomalle hyvälle fiilikselle on todella käyttöä, koska viivästyneestä kotiinpaluusta johtuen minulla on rästissä luvattoman paljon opiskelujuttuja. Huomenna on elinanatomian kontaktiopetus, jota varten en ole ehtinyt tehdä puoliakaan (lue: juuri yhtään) tarpeellisista tehtävistä. Eikä siinä suinkaan kaikki, vaan iltapäivällä on valinnaisen kurssini latinan tentti, johon en myöskään ole valmistautunut kunnolla. Aamulla on siis aikainen herätys, kun pitää pelastaa se, mitä pelastettavissa on.

Iloista viikon jatkoa teille kaikille!

13.11.2016

Epäonnea ja ihan tavallinen päivä

Hyvää isänpäivää kaikille ja kaikkien isille! Olemme tällä hetkellä viikonloppureissussa, mutta julkaisen nyt tällä viikolla kirjoittamani postauksen tavallisesta päivästäni. Voi olla, etteivät kaikki opiskelupäiväni ole ihan näin ahkeria ;)

Olen epäonninen ihminen. En tiedä, miten, mutta jotenkin olen onnistunut hukkaamaan erään kulkuavaimen. Kun yritin käyttää sitä ensimmäistä kertaa, se ei toiminut, minkä jälkeen jouduin toteamaan avaimen katoamisen. Toisen todisteen epäonnisuudestani sain, kun olin avaamassa pyörääni. Lukon sain auki, mutta avain sanoi räks - ja puolet siitä jäi lukkoon. Onneksi minulla on ehkä maailman kätevin mies, joka jollain ihme konstilla sai avaimenpuolikkaan ongittua ulos lukosta! Tällä ei-juurikaan-asiaankuuluvalla pohjustuksella aloitan minun päiväni -postauksen.




7.55
Herätys! Meitä vanhempia väsyttää vielä, mutta lapset ovat virkeitä heti aamusta. Eipä auta muu kuin laahustaa puoliunessa aamutoimiin ja aloittaa uusi päivä.

8.30
Keittelen kahvit, mies laittaa puuron. Istumme aamupalalla koko perheen kanssa. Pienin istuu tomerana syöttötuolissa. Isommat ovat jo ehtineet tehdä päivän ensimmäiset legorakennelmat (lumimies ja eläinten suojapaikka) ja syötyään esittelevät niitä innoissaan.

9.15
Siirryn kahvikupin kanssa tabletin ääreen ja katson videoluentoa peptidien muodostumisesta SORATO-kurssiin (solun rakenne ja toiminta) liittyen. Tämäkin asia olisi pitänyt käydä läpi jo aikaa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eilen yritin tehdä aiheeseen liittyvää tehtävää enkä oikein osannut, joten etsin vinkkiä videoista. Saankin pienimuotoisen ahaa-elämyksen. Suunnitelmissa on päivän pakollisen ohjelman jälkeen tehdä SORATO:n tehtäviä, jos aikaa jää.

9.45
Lähden kävelemään yliopistolle, koska pyöräni ei eilisestä epäonnestani johtuen ole nyt pihassa. Lumi narskuu kivasti jalkojen alla. Vaikka pyörällä pääseekin nopeasti, myös kävely on toisinaan ihan jees. Kävellen pääsen yliopistolle lähes yhtä nopeasti kuin pyörällä sieltä pois.

10.15
LTV:n eli lääketieteellisen tiedon ja viestinnän pienryhmätyöskentelyä. Tutkimme erilaisia artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja keskusteluja ja etsimme niistä mahdollisia argumentointivirheitä. Todella mielenkiintoista ja hauskaakin, vaikkei siltä ehkä ensimmäisenä kuulosta :D Aiheeseen liittyen muistattehan, että blogini perustuu kokemuspohjaiseen tietoon, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa!




11.45
Syömään opiskelukavereiden kanssa. Nälkä ei vielä ole yllättänyt, mutta syöminenhän on aina kivaa! Varsinkin, kun hyvän ja terveellisen lounaan (tällä kertaa broileripyöryköitä ja lohkoperunoita) saa alle kolmella eurolla. Syömisen lomassa jutellaan kaikesta mahdollisesta, joten lounaalla vierähtää hetki jos toinenkin. Vihdoin lähdemme takaisin yliopistolle hyvänä aikeena jatkaa opiskeluja vielä iltapäivän ajan.

12.55
Aloitamme kaverin kanssa FYL:iin eli fysiikan kurssiin liittyvän tehtävän tekemisen. Olemme pari viikkoa sitten käyneet KYS:llä kuuntelemassa fyysikon esitystä ja demonstraatiota liittyen hybridilaitteisiin ja fuusiokuvantamiseen. Kyllä, opiskelemme myös tällaisia asioita! Käynnistä pitää saada aikaiseksi 2-3 A4:n mittainen teksti, ja alkuun meitä hieman tuskastuttaa. Muistelemme yhdessä asioita, joita käynnillä saimme tietoomme ja etsimme myös lisää tietoa eri lähteistä. Yllättävästi tekstiä syntyy kohtuullisen kivuttomasti ja saammekin koko tehtävän pakettiin reilussa tunnissa. Hyvä me!

14.15
Siirrymme lääkisläisten itseopiskelutilaan tekemään EAN:in (elinanatomia) omatoimisia tehtäviä. Meillä on jo huomenna seuraava kontaktiopetuskerta, johon mennessä tulisi vähintäänkin olla tehnyt kaikki omatoimiset tehtävät ja kuunnellut kaikki videoluennot. Nyt käsittelyssä ovat aistielimet. Aloitin tehtävien tekemisen eilen, mutta melkoisen monta kohtaa jäi tyhjäksi, kun en hahmottanut kuvia kunnolla tai löytänyt atlaksesta vastaavia rakenteita.

Teemme yhdessä tehtäviä eteenpäin, ja ilokseni huomaan monien rakenteiden aukeavan minulle paljon paremmin kuin edellispäivänä. No, en siltikään vielä oikein ymmärrä, miten ne lihakset tuolla larynxissa oikein kulkevatkaan... Toivottavasti se selkenee huomenna! Äkkiä tunnit vierivät, kun tekemistä ja miettimistä on paljon, ja kohta onkin aika lähteä kotiin.




17.05
Lähden pyörällä yliopistolta kotia kohti. Ajan ensimmäistä kertaa hirveän ylämäen nastarenkailla - ja sen kyllä tuntee. Nälkäkin on, kun lounaasta on jo vähän liian kauan. Puhti meinaa loppua heti alkuunsa ja lopun aikaa vaan hoen mielessäni, ettei tässä ole mitään järkeä. Ei olekaan, helpompaa olisi taluttaa, mutta sisu ei anna periksi. Mielessäni mietin jo ensi kevättä, kun nastoista pääsee eroon: silloin varmaan mäki kuin mäki sujahtaa aivan keveästi! Joka tapauksessa kotiin pääsyä arvostaa aivan eri tavalla, kun sen eteen joutuu näkemään hieman vaivaa ;)

17.20
Kotona alaovella kohtaan punaposkisia lapsia ja yhden virkeän koti-isän, jotka tulevat sattumalta samaan aikaan ulkoilemasta. Menemme yhdessä sisälle. Lämmitän ruokaa  koko perheelle ja syödessämme kyselen lasten kuulumiset. Niitähän riittää! Syötyään lapset rientävät leikkeihinsä, itse keitän kahvit. Järjestelen vähän hujan hajan jääneitä tavaroita, jotta miehellä on mukavaa aloittaa ilta lasten kanssa.

18.00
Oma aikani alkaa! Kerran viikossa (muiden säännöllisten harrastusten lisäksi) sekä minulla että miehelläni on vapaa-aika, jolloin saa tehdä, mitä ikinä huvittaa. Älkää siis kuvitelko, että kaikki päiväni olisivat tällaisia, että näen lapsia vain vilaukselta menemisteni ja tulemisteni lomassa, ehei. En ole aikoihin käynyt kirjastossa, joten nyt suuntaan sinne. Samalla käyn tekemässä pieniä hankintoja sunnuntaista isänpäivää varten. Ulkona on ihana lumisade. Kivaa, kun marraskuun alkupuolella on jo ihan kunnollista talvea. Kotiin palattuani heittäydyn vapaalle. Kirjoittelen blogitekstejä, luen naistenlehtiä ja juuri lainaamiani kirjoja. Etsin myös vinkkejä jouluaskarteluja varten. Yksinolo on tässä elämäntilanteessa aivan parasta itseni hemmottelua :D




20.00
Lapset pyytävät minut peittelemään ja silittämään. Käyn peittelemässä heidät ja toivottelemassa hyvät yöt. Mies hoitaa kuopuksen iltatoimet, minä syötän pikkuisen vielä ennen nukkumaanlaittoa.

21.30
Väsyttää jo, mutten malta vielä mennä nukkumaan. Lueskelen vielä lehtiä ja mietin viikonloppusuunnitelmia. Alkuun oli tarkoitus viettää isänpäivää kotona, mutta meistä riippumattomista syistä joudumme/pääsemme taas käymään eteläisessä Suomessa sukuloimassa. Samalla hoituu isänpäivävierailu vanhempieni luona. Jälleen kerran meillä on parin päivän ajalle runsaasti tekemistä ja parit viikonlopun yksityiskohdat ovat vielä auki. Niitä pohdiskellessa yksin ja puolison kanssa aika rientää varkain.

22.45
Nukkumaan - jälleen kerran ihan liian myöhään, kun aamulla on aikainen herätys. Onneksi kohta on viikonloppu!

Kuvituksena on ihan random kuvia, kun en tullut kantaneeksi kameraa mukana. Joku kerta voisin tehdä päivä kuvina -tyyppisen postauksen, jos joskus vastaani tulee oikein jännittävä päivä. Arkeni on totta puhuen aika tylsää ainakin ulkopuolisen silmin :D

11.11.2016

Unettoman elämää

Aamuyö. Joku lapsista herää itkien. Laahustat naapurihuoneeseen. Rauhoittelet lasta ja tunnet, miten uni hellittää otettaan sinusta. Kun lapsi nukkuu, hiivit takaisin omaan huoneeseen. Et katso kelloa, mutta osaat aavistaa, mitä se on. Uni on karannut, ahdistus hiipii tilalle. Taas tällainen yö. Valvot aikasi ja käytät kaikki mahdolliset rentoutumis- ja rauhoittumiskeinosi, jotta pääsisit taas uneen. Kämppä on pimeä, kaikki muut unessa. Lopulta vajoat horrokseen. Herätyskellon soidessa riuhdot itsesi väkisin irti unesta ja lannistuneena lähdet aamutoimiin. Aamupalalla istuessasi odotat jo iltaa ja sitä, että pääsisi nukkumaan - ja samalla pelkäät, että samanlainen yö toistuu taas.

Olen kärsinyt unettomuudesta koko ikäni, milloin enemmän, milloin vähemmän. Pahinta on juuri aamuyön heräily, koska niinä päivinä jo herätessä tuntuu, että koko päivä on pilalla. Väsymys on olotiloista se, jota ilman eläisin mieluiten. Olisipa ihanaa olla aina virkeä, mutta valitettavasti ainakaan omalla kohdallani se tuskin on mahdollista. Onneksi on kahvi! Muistan ajanjakson, jolloin heräsin joka ikinen aamu klo 5. Ei aikaisin heräämisessä sinällään mitään vikaa ole, aamuihminen kun olen. Jos kuitenkin herään liian aikaisin eli käytännössä ennen klo 6.30, monesti iskee järjetön väsymys heti aamupäivästä eikä päivää pelasta enää oikein mikään. Hassua kyllä herääminen on minulle helppoa, jos heti aamusta on lähtö esimerkiksi töihin. Kun lähtee saman tien liikkeelle, ei väsymyskään iske samalla volyymillä kuin kotona ollessa.


unettomuus, stressi, ahdistus, väsymys


Stressi on yksi pahimmista unettomuuteni aiheuttajista. Stressitön elämä hakusessa siis! Yöllä valvoessa pienetkin asiat saavat järjettömät mittasuhteet, ja aamulla saatan ihmetellä, mitä murehtimista tuossakin asiassa taas oli. Tässä elämäntilanteessa lasten yöheräilyt myös altistavat unettomuudelle, koska itse herkkäunisena herään herkemmin rauhoittelemaan heitä. Vuorottelemme toki puolison kanssa, mutta sikeäunisempana hän pystyy kauemmin jättämään äänet huomiotta. Unettomuutta helpottaa se, että vietän aktiivista elämää ja menen nukkumaan vasta silloin, kun väsyttää. Ulkoilu paria tuntia ennen nukkumaanmenoa on kohdallani ehkä paras keino väsyttää itsensä. Liian usein huomaan kuitenkin vältteleväni nukkumaanmenoa ja venyttäväni sitä aivan liian myöhäiseen. Toiveikkaasti ajattelen unta riittävän pidemmälle, jos valvon myöhään. Tosi asiassa myöhään valvotun illan jälkeen aamulla on vielä hirveämpi olo, kun ei ole saanut nukuttua senkään vertaa.

Helpoiten olen sietänyt vähäunisuutta vauvavuosina, jolloin hormonit auttavat hurjasti väsymyksen kanssa kamppaillessa. Omalla kohdallani notkahdus jaksamisessa on tullut joka kerta, kun vauva lähenee vuoden ikää, vaikka yöheräilyt ovatkin vähentyneet. Nykyään sentään heräilen vain kerran-pari yössä, kun vastasyntynyt saattaa herätellä 5-10 kertaa. Tällä kertaa unettomuuden alkaessa uudestaan ihmettelin, miten saatoinkaan unohtaa tämän fiiliksen. Samalla mietin, miten ihmeessä olen säilynyt suurin piirtein järjissäni, kun joka yö herätyksiä on ollut useita - ja kyennyt siinä olotilassa vielä opiskelemaankin. Järjetöntä.




Miten sitten pärjäsin kolmivuorotyössä, kun unen kanssa on ihan perusrytmilläkin hankalaa? Ja miten kuvittelen selviäväni joskus päivystyksistä? Siinäpä kysymys. Jälkikäteen ajateltuna selvisin kolmivuorotyöstä yllättävän hyvin. Öitä tein aika vähän, mikä ei minua haitannut, koska ne verottivat voimiani selvästi eniten. Vaikka tykkäänkin yövuoroista ja niiden tunnelmasta, rytmin kääntäminen päälaelleen - ja siitä palautuminen - ei ole pidemmän päälle kovin mukavaa. Pahimmiksi kohdallani koin kuitenkin ilta-aamu-ilta-aamu -tyyppiset viikot, joita työpaikassani oli kohtuullisen usein. Kun tulee kotiin illalla klo 22 ja seuraavana aamuna on herättävä klo 5.30, jotta ehtii töihin, unet jäävät väistämättä lyhyiksi. Monesti en saanut unta lähellekään saman tien, vaan illan tapahtumat ja seuraavan aamun tehtävät pyörivät mielessä. En myöskään voinut paikata univajetta nukkumalla pitkään ennen iltavuoroja, koska lapset heräsivät tiettyyn aikaan ja heidän hoitoonvientinsä oli minun vastuullani. Usein vaihdoinkin vuoroja niin, että sain tehdä peräkkäin kolme iltaa ja vasta viimeinen yö ennen vapaita meni pipariksi.

Voi siis olla, että tulevaisuuden haavetyöni on päivätyö. Vaikka pidänkin erikoisiin aikoihin työskentelystä (viikonloput, juhlapyhät, illat), voi olla, että tarvitsen selkeän päivärytmin voidakseni hyvin. Onneksi työkuvioihin lääkiksen osalta on vielä hyvin kauan aikaa. Ennen niitä kuvioita voisin vaikka yrittää saada unirytmini kuntoon. Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että saisin nukkua edes yhden yön keskeytyksettä illasta aamuun asti! Sellaisen yön jälkeen on oikeasti uudelleensyntynyt olo.

Löytyykö kohtalotovereita? Oletteko löytäneet jonkin keinon, jolla helpottaa unettomuutta?

9.11.2016

5 vinkkiä lukuprosessiin

Tämä postaus on otettu suoraan vastauspostauksestani nro 2. Alkuperäinen, jonkun teistä lukijoista esittämä kysymys oli "parhaat ja monipuolisimmat vinkit lukuprosessissa", joten vinkit ovat hyvin yleispäteviä. Nämä vinkit taisivat hukkua muiden vastausten sekaan, joten laitan ne tähän vielä erikseen! Itsestäni tosin tuntuu, että toistan itseäni jo muutenkin, mutta kertaushan on opintojen äiti...

1. Keskity omaan lukuprosessiin. Älä vertaile kavereihin, tutuntuttujen kumminkaimansiskoihin tai kehenkään muuhunkaan. Pidä fokus omassa opiskelussasi äläkä käytä turhaan energiaa pohtimalla, miten pitkällä muut ovat tai kuinka paljon kukakin lukee päivässä. Aina löytyy niitä, joille kaikki on helppoa ja vaivatonta. Toisaalta varmasti löytyy myös niitä, jotka liioittelevat osaamistaan tai lukutuntejaan - tai joiden äidit tekevät niin ;) Tiedättehän, "meidän Erkki se luki kolme vuotta yötä päivää eikä silti päässyt!" tai toisaalta "Mirkulle kaikki oli niin helppoa, että hän teki pääsykokeen silmät kiinni ja kirjoitti laskut lopusta alkuun päin ja sai parhaat pisteet koko Suomesta!!!"

Kannattaa pitää mielessä, että ihmisten mielikuvat omasta tai muiden osaamisesta eivät aina osu ihan nappiin. Älkää siis ahdistuko muiden hakijoiden "ylivertaisuudesta", koska pääsykokeessa kaikki ovat kuitenkin samalla viivalla. Vertaistuki on tietysti asia erikseen, ks. kohta 4!




2. Pidä huolta hyvinvoinnistasi. Tee muutakin kuin opiskelet. Urheile, nuku, syö hyvin, kaikki nämä perusjutut. Itse huomasin monesti vaikkapa lasten kanssa ulkoillessa, että yhtäkkiä jokin vaikea lasku tai asia tuntui loksahtavan paikoilleen. Toisekseen motivaatio pysyy paremmin yllä, kun on välillä tilanteissa, joissa ei pääse opiskelemaan, vaikka haluaisi :D

On todennäköisempää, että pitkän lukurupeaman jaksaa käydä paremmin loppuun asti, kun ei lähde heti alusta sata lasissa liikkeelle. Itselläni syksy oli selvästi keveämpää ja keväällä lisäsin kierroksia. Jälkikäteen ajateltuna hyvin meni, mutta kyllä vuodenvaihteessa oli välillä tosi raskaitakin hetkiä. Muistakaa siis myös lepo!

3. Mieti etukäteen, miten selviät haasteista. Itse tein heti lukuprosessin alussa suunnitelman siitä, mitä teen, jos motivaationpuute iskee ("Jos ei kiinnosta, vaihda aihetta/kirjaa/oppiainetta.") tai aikataulutus tökkii ("Hengitä. Aikaa on hyvin, käytä se tehokkaasti."). Kun kokeeseen oli kolme viikkoa aikaa, tein selviytymisohjeet viime hetken paniikin varalle ("Pidä mielessä, että pääsemättömyys ei ole maailmanloppu."). Suluissa esimerkkejä omista selviytymisohjeistani.

Sinänsä aika hauskaa, että kun olin tiedostanut nämä riskit ja tehnyt suunnitelmat niitä varten, oikeastaan mitään niistä en joutunut kohtaamaan siinä mittakaavassa kuin olisin kuvitellut. Motivaationpuutetta, lukuväsymystä ja muita haasteita tulee vastaan lähes satavarmasti. Ainoa asia, mikä siinä vaiheessa merkitsee, on se, miten niihin suhtautuu: luovuttaako täysin, vältteleekö vaikeita asioita vai ottaako sen asenteen, että periksi en anna!




4. Etsi vertaistukea. Itsenäinen opiskelu on välillä myös tooodella yksinäistä. Vaikka oma perhe/kaverit/muut tsemppaisivat ja sanoisivat uskovansa sinuun, vain samaa prosessia läpikäyvä voi ymmärtää, miltä tuntuu kun masentaa tai miten mahtavaa on, kun vihdoin ymmärtää jonkun asian. Itse olin helmikuusta toukokuuhun pikkuruisessa WhatsApp-lukupiirissä, jossa jaoimme fiiliksiä ja kyselimme toisiltamme kysymyksiä. Emme tavanneet kertaakaan, mutta oli mukava edes viestien välityksellä olla yhteydessä muihin.

Valmennuskursseilla luonnollisesti tämä aspekti tulee itsestään mukana, mutta itsenäisesti puurtava joutuu näkemään vähän vaivaa löytääkseen samassa tilanteessa olevia. Tässäkin asiassa kannattaa kuunnella itseään, missä määrin kokee tarvitsevansa vertaistukea. Itselleni joku valmennuskurssi ja luokkahuoneellinen "kilpailijoita" olisi ollut kauhistus kun taas joku toinen ei yhtään ymmärrä, mitä tuollaisesta WA-ryhmästä muka saa. Pointtina kuitenkin, että ihan yksin ei kannata jäädä, ellei itse sitä välttämättä halua.

5. Opettele tuntemaan itsesi ja opiskelutyylisi. Kokeile erilaisia opiskelutyylejä, jotta löydät itsellesi parhaat mahdolliset metodit. Arvioi oppimistasi säännöllisin väliajoin, jotta tiedät, oletko matkalla oikeaan suuntaan vai onko tarvetta tehdä muutoksia opiskeluun. Vaikeina hetkinä yritä saada selville perimmäinen ongelmasi, jotta voit puuttua siihen. Kuuntele itseäsi ja sitä, mitä minäkin hetkenä oikeasti tarvitset. Jos vastaus on "uni" tai "laiskottelu", noudata sitä. Todennäköisesti opiskelu maistuu taas jonkin ajan kuluttua paremmin. Tässä on tietysti tehtävä ero todellisen tarpeen ja mukavuudenhalun välillä, ettei opiskelu jää kokonaan rentoutumisen jalkoihin :)

8.11.2016

Sairaanhoitajana lääkiksessä

Tätä asiaa pohdiskelin paljon ennen opintojen alkamista. Millaistahan se on? Onko yliopisto alusta asti ihan eri sfääreissä kuin amk? Lähes poikkeuksetta tapaamani lääkärit ja pidemmällä opinnoissa olevat lääkisopiskelijat ovat kommentoineet, että sairaanhoitajan ammatista on varmasti hyötyä. Kahden kuukauden opintojen jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Iästäni kertovissa postauksissa (Parhaassa iässä lääkikseen ja Ihanaa olla "vanha"!) sivusinkin myös ammatillista näkökulmaa ja samaa mieltä olen edelleen.




Tk-päivillä viimeistään huomasin sen, kuinka paljon olen sairaanhoitajan opinnoissa ja töissä oppinut - jos siis lähtötasona on se, joka minulla abina oli. Melko monen vastaan tulleen lääkkeen ja perussairauden nimet olivat tuttuja, eikä minulla mennyt energiaa sen miettimiseen, mihin mitäkin valmistetta käytetään. Tietysti kysyin epäselviä asioita, joita niitäkin kyllä löytyi. Tk-päivien jälkeen raporttia kirjoittaessani mietin, mitä olisin niistä kahdesta päivästä saanut irti ilman aiempaa kokemusta terveysalalta. Varmasti oloni olisi ollut terveyskeskuksessa pyöriessäni paljon sekavampi. Olisin kysellyt paljon enemmän (perus)asioita, joita minun ei enää tarvitse kysellä. Ehken olisi uskaltanut kysyä mitään, olin nimittäin aika paljon hiljaisempi tapaus silloin nuorempana :D

Joka tapauksessa minusta on kivaa, kun minulla on tietyllä tavalla pohja, jolle rakentaa. Muistan kyllä sen fiiliksen, kun amk:ssa puhuttiin vaikkapa potilaan kohtaamisesta eikä itsellä ollut siitä mitään kokemusta. Oli todella hankalaa saada otetta luennon opeista, kun koko aihe oli vielä mysteeri. Nyt lääkiksessä on mukavaa, kun voi vaikkapa potilas-lääkärisuhteesta puhuttaessa mietiskellä omia potilaskontaktejaan ja pohtia, miten toimisi eri tavalla, jos olisikin lääkärinä.




Välillä minua on luentoja kuunnellessa häirinnyt se, miten hoitajat sivuutetaan puheessa lähes täysin. Kun koko ajan on puhetta vain siitä, mitä lääkäri tekee ja miten lääkäri hoitaa, syntyy väkisinkin mielikuva, että lääkäri hoitaisi kaikki potilasta koskevat asiat. Mutta eihän se niin mene, vaan jokainen ammattiryhmä hoitaa oman osuutensa ja katsoo tilannetta omasta näkökulmastaan. Tk-päivillä ollessa tajusin myös, miten helposti toisten ammattiryhmien rooli saattaa jäädä pimentoon omien töiden keskellä. Kun terveyskeskuksessa kuljin pelkästään lääkärin mukana, hoitajien työtä en juuri nähnyt. Sairaanhoitajana työskennellessäni taas en yksinkertaisesti tiennyt, mitä kaikkea lääkäri sen suljetun oven takana tekeekään.  Mitä enemmän toisten ammattiryhmien työstä tietää, sitä helpompi on heidän työtään arvostaa - näin ainakin omalla kohdallani.

Vaikka sairaanhoitajuus positiivisena asiana näyttäytyykin, en silti pidä sitä suurimpana lääkisopintojani helpottavana asiana. Asia, joka minua on tähän asti eniten auttanut niin opinnoissa kuin työssäkin, on utelias ja tiedonhaluinen elämänasenne. Ilman sitä olisin vähintäänkin amk:ssa mennyt sieltä, mistä aita on matalin. Tiedättehän, "en minä tätä tietoa tule koskaan tarvitsemaan". Mutta koska olin jo amk:ssa niin oppimishaluinen, minun ei tänä syksynä tarvinnut enää opetella, mitä esimerkiksi (syndroma) canalis carpi tai McBurneyn piste tarkoittaa. Opin muiden muassa nämä asiat kuutisen vuotta sitten amk:n lääkäriluennoilla. Kannatti opetella, vaikken niitä silloin uskonut koskaan enää tarvitsevani!




Aihetta sivuten vielä Albert Einsteinin mietelmä: "On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä tai niin, että kaikki on ihmeellistä." Lienee selvää, että olen valinnut jälkimmäisen tavan. Ihmettelylle ja tiedonhalulle on käyttöä jatkossakin, kun tuki- ja liikuntaelimistön anatomia vaihtui lennosta elinanatomiaan. Todella mielenkiintoista, sanon minä!

PS. Eivät sairaanhoitajaopinnot sentään ihan hukkaan menneet opintopisteidenkään näkökulmasta: sain hyväksiluettua kieliopintoja kokonaiset 5 op! Tuli kalenteriin yllättävästi tyhjää, kun siivosin englannin kurssin pois :)

5.11.2016

Kaksin kotona

Anatomian tentti tosiaan oli ja meni. Kuten yleensäkin, etukäteisjännitys oli paljon pahempi kuin koetilanteessa. Tein joitakin todella typeriä virheitä, mutta muuten tentin jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Eiköhän se läpi mene! Heti seuraavana päivänä tosiaan oli jo ensimmäinen elinanatomian luento, joten eipä tässä paljoa ehtinyt huilata. Opiskelukavereiden kesken vietimme yhdessä anatomian tentin jälkeisen illan pelaillen, saunoen ja syöden hyvin. Aika äkkiä tentti siinä unohtui, joten pitänee ottaa tavaksi :)


Kuopio, lääkis, tentti, anatomia


Kuopuksen kanssa vietämme pitkästä aikaa viikonloppua kaksistaan, kun mies lähti isompien kanssa mummolareissulle. Kuopusparka jää usein menevämpien isosisarusten jalkoihin, joten hänellekin tekee hyvää välillä saada vanhemman jakamaton huomio. Isommat sisarukset taas saavat mummolareissuista enemmän irti kuin pikkuinen, jonka kohdalla reissaaminen aiheuttaa yleensä lähinnä kiukkua ja uniongelmia. Kuopuksen kanssa kotona ollessa huomaan kyllä selkeästi eron siihen aikaan, kun tämä oli (paikallaan pysyvä) rauhallinen vauva. Vaikka isommat eivät olekaan kotosalla levittelemässä lelujaan, tavaroita löytyy mitä mielikuvituksellisimmista paikoista. Parin päivän aikana työpöytäni laatikot ja kaapit on tyhjennetty pienen apulaisen toimesta useaan otteeseen ja heti, kun silmä välttää, pienet sormet ovat kaivamassa kukkamultia.


Kuopio, talvi


Itse ajattelin käyttää "vapaa-ajan" (miten helpolta yhden lapsen kanssa tuntuukaan nyt!) hyödyksi, joten eilen vietimme opiskelukaverini kanssa (ensimmäistä muttei toivottavasti viimeistä) SORATO-aiheista opiskelupäivää. Tämä kurssi on jäänyt kohdallani valitettavan vähälle opiskelulle, mutta nyt siihen on tultava muutos, kun tenttikin häämöttää tämän kuun lopussa. Muutaman tunnin opiskelujen jälkeen meitä alkoi jo sen verran puuduttaa, että piti jättää loput seuraavaan kertaan. Ainakin osa rästiin jääneistä tehtävistä tuli tehtyä, joten tästä on hyvä jatkaa!


hautausmaa, pyhäinpäivä, kynttilät


Muuten viikonloppu on kulunut rauhallisissa tunnelmissa. Pari tuntia sitten kävimme ulkoilun yhteydessä hautausmaalla viemässä kynttilät muualle haudattujen rakkaiden muistoksi. Oli kaunista, kun pimeässä joka puolella loisti haudoille tuotuja kynttilöitä. Hautausmaalla käynti pysäyttää aina. Näin paljon tämän maailman jättäneitä, niin paljon heitä kaipaavia. Elämän rajallisuus tulee lähelle. Itkettävintä hautausmailla ovat aivan pikkuisten vauvojen haudat, jotka saavat minut joka kerta herkistymään. Noin lyhyt elämä - liian lyhyt, tekisi mieli ajatella. En voi olla miettimättä vanhempia, sisaruksia, kummeja, tätejä, setiä, isovanhempia ja muita sukulaisia ja tuttavia. Yhden ihmisen kuolema jättää jälkensä moniin ja taas moniin ihmisiin. Silti on hyvä toisinaan kohdata se tosiasia, että kaikki me täältä lähdemme. Silloin muistaa taas, miten kiitollinen saa olla elämästä ja kaikista rakkaista - yhtä lailla kanssamme olevista kuin rajan toiselle puolen siirtyneistä. Kiitos, että olitte.

3.11.2016

Odotukset vs. "todellisuus"

Nyt, kun opiskeluarki lääkiksessä on jo kunnolla käynnissä, mutta opintojen alkamisesta ei kuitenkaan ole vielä hirveän kauaa,  on hyvä hetki käydä läpi odotuksiani lääkiksen suhteen ja verrata niitä "todellisuuteen". Keskustelin aiheesta kolmen kurssikaverini kanssa, jotta sain mukaan myös muiden näkemyksiä. Mikään koko totuus tämä ei tietenkään ole, vaan ennemmin meidän neljän mietteitä siitä, millaista lääkisarki olisi ja on.

Pääsykokeeseen lukiessa sellainen "teen mitä vain, jotta pääsen lääkikseen"-asenne on varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Silloin tietää, että haluaa lääkäriksi ja että lääkikseen päästäkseen on läpäistävä pääsykoe. Ainakin meidän neljän kohdalla paukut menivät aika lailla pääsykoelukuihin eikä lääkisarjen pohtimiseen jäänyt liiemmälti aikaa. Meissä jokaisessa myös asui pieni idealisti, joka kuvitteli, ettei koskaan enää valita, jos vain lääkiksen ovet avautuvat. Mielikuvissamme lääkiksen arki näyttäytyi etukäteen hurjan hohdokkaana, vaikka mitään todellisuuspohjaa sellaiselle kuvalle ei olekaan. Tietysti jo sanonta "unelma-ammattiin opiskelu" luo tietynlaista kuvaa siitä, millaista opiskelu olisi: pelkkää unelmaa, tietysti!


lääkiksessä, odotukset, arki, opiskelu


Jokaisen meidän kohdalla lääkisarki tulikin melko äkkiä vastaan. Erityisesti anatomian opiskelun aloittaminen oli todellinen luulot pois -kokemus, joka palautti meidät maan pinnalle. Lääkiksessäkin tosiaan pitää opiskella, eikä ihan vähä riitäkään! Kuten varmaan jokaisessa opiskelupaikassa, osa opiskeltavista asioista on äärimmäisen mielenkiintoisia kun taas toisista ei niin jaksa innostua. Totesimme kuitenkin yhdessä, että kun opiskelee toiveammattiinsa, suhtautumisessa opintoihin on pääosin positiivinen vire, vaikka aivan kaikki ei aivan joka hetki tuntuisikaan niin auvoisalta. Myös omaan asenteeseen voi vaikuttaa ja pyrkiä aktiivisesti kiinnostumaan myös niistä ikävämmistä aiheista.

Olemme yhtä mieltä siitä, että tähänastisista opinnoista parasta antia ovat olleet terveyskeskuspäivät sekä tuki- ja liikuntaelimistön anatomian kurssiin liittyvät harkat. On ollut mukavaa päästä jo tässä vaiheessa harjoittelemaan asioita käytännössä, vaikka oikeista potilaskontakteista ei olekaan kysymys. Ikävintä taas on ollut ajanpuute, joka meitä kaikkia vaivasi erityisesti ennen anatomian tenttiä. Kun aika on rajallinen ja opiskeltavaa asiaa todella paljon, syntyy helposti stressiä ja turhautumistakin.


syksy, lääkis, Kuopio


Ehkä suurin eroavaisuus odotusten ja "todellisuuden" välillä on ollut muiden lääkisläisten eli kurssitoverien kohdalla. Ainakin itse oletin, että kaikki muut olisivat joitain superneroja ja itse erottuisin joukosta vain tyhmyyteni ansiosta. On ollut ihanaa huomata, että kurssitoverit ovatkin aivan tavallisia ihmisiä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. On myös mukavaa nähdä, miten monenkirjava joukko meidänkin vuosikurssimme on. Samalla joukkomme monimuotoisuus on muistutus siitä, että (lähes) kuka tahansa voi kovalla työllä saavuttaa unelmansa eikä onneen ole vain yhtä tietä.

Te tällä hetkellä lääkiksestä (tai mistä tahansa opiskelupaikasta) haaveilevat, älkää siis antako mielikuvienne tai odotustenne lannistaa! Pitäkää kiinni unelmistanne ja tehkää lujasti töitä niiden eteen, mutta muistakaa myös pitää itsestänne huolta. Jokainen meistä nykyisistä lääkisläisistä on joskus ollut teidän tilanteessanne ja pyöritellyt päässään mahdollisesti samoja kysymyksiä kuin tekin. Mitään yli-ihmisiä (ainakaan me neljä) emme ole, vaan ennemmin ihmisiä, joilla oli unelma ja tahtoa tehdä siitä totta. Sen ihmeempiä ei teiltäkään vaadita!