31.10.2016

Viimeinen ilta

Huomenna koittaa yliopistourani ensimmäinen tentti! Jännittää ihan törkeästi, totta puhuen melkein yhtä paljon kuin ennen pääsykoetta. Aiheena on tuki- ja liikuntaelimistön anatomia eli kaikki luut, lihakset ja lihasten hermotus, kivana lisänä vielä muiden muassa ligamentit, bursat ja liikelaajuudet. Vaikka aikoinaan tuli amk:ssa opiskeltua anatomian perusasiat, tällä kurssilla mentiin aivan eri sfääreihin eikä entisistä (varsinkaan jo unohdetuista) opeista ollut paljonkaan hyötyä.




Tämän kurssin osalta tuntuu, että töitä on tehty ja paljon. Tänään vietimme kavereiden kesken vielä viimeisen anatomiankertauspäivän, vaikka tuntui, että ajatus harhaili yhdellä jos toisellakin. Tällä hetkellä kaikki yksityiskohdat tuntuvat olevan iloisena sekamelskana pääkopassa. Joka tapauksessa huomenna se on ohi!

Mutta pidemmittä puheitta palailen vielä muistiinpanojeni ääreen. Hyvänä aikomuksena on lukaista vielä tekemäni muistiinpanot ja käydä läpi muutamat tärkeät rakenteet. Tällainen ihan pikainen kuulumispostaus tähän väliin :) "Kunnollisia" postauksia on ajatuksen ja luonnoksen asteella vaikka kuinka, mutta ainakin näin tentin alla aika on ollut vähissä. Saapi nähdä, rauhoittuuko tahti tästä yhtään.

Wish me luck!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥