20.8.2016

Vastauksia 1

Kiitos kaikille kysymyksistä, niihin oli kiva vastailla! Kysymyksiä tuli sen verran paljon, että luettavuuden vuoksi jaan tämän kahteen eri postaukseen.

AJANKÄYTTÖ JA MATTERIAALIT

Mihin aikaan vuodesta aloitit lukuprosessin?
Koko lukuprojektin aloitin joulukuun puolivälissä 2014. Ennen vuoden 2015 pääsykoetta olin siis opiskellut 5 kk kolmivuorotyön ja perheen ohella.

Tämän vuoden pääsykoetta varten aloitin opiskelun hiljalleen elokuun lopussa. Syksy meni vielä kohtuullisen keveästi ja keväällä lisäsin sitten tahtia.

Paljonko aikaa kului yhden kirjan opiskeluun?
Molemmilla hakukerroilla opiskelin lukiokirjat alusta loppuun vain kerran. Viime kerralla en ehtinyt enempää ja tällä kerralla tein sen vain kartoitusmielessä. Käytin yhden kirjan läpikäyntiin noin viikon verran, kahdessa viikossa kävin läpi kaksi kurssia. En tällä kertaa tehnyt lähellekään kaikkia tehtäviä, vaan vain sen verran, että sain selville, onko kyseessä oleva asia minulle helppo, kohtalainen vai vaikea.

Milloin sait luettua kaikki kirjat?
Puolivälissä joulukuuta olin opiskellut kaikki kurssit kertaalleen bilsan 5-kurssia lukuun ottamatta. Kuten edellä mainitsin, tämä oli vasta kartoituskierros, jonka perusteella osasin syventyä paremmin itselleni haastaviin aiheisiin. Fysiikkaa ja kemiaa syvensin yo- ja valmennusmateriaalitehtävin joulukuusta toukokuuhun asti. Kaikki biologian aihealueet olin käynyt kunnolla läpi huhtikuun loppuun mennessä. Käytyäni aihealueen huolellisesti läpi tein heti perään valmennusmateriaalin tehtävät.




Paljonko aikaa olisi hyvä jättää kertaamiselle?
Kertaaminen on asia, josta saisi kirjoitettua vaikka kokonaisen kirjan! Kertaaminen oli päivittäinen rutiinini, ja suosittelen lämpimästi, että kunnollisen kertaamisen ottaa mukaan opiskeluprosessiin heti alusta saakka. Karkeasti arvioiden käytin kertaamiseen (käytyjen aiheiden muistelu, flashcardit, visat ym.) tammikuusta lähtien suunnilleen puoli tuntia päivässä.

Puhdasta kertaamista minun kohdallani oli viimeiset kolme viikkoa. Fysiikassa ja kemiassa keskityin vaikeiden laskujen sahaamiseen ja biologiasta kävin kertauskirjan tehtävät läpi.

  
Kuinka monta tuntia opiskelit päivittäin pääsykoetta varten?
Tähän on todella vaikea vastata, koska lukuaikani vaihteli päivittäin. En muutenkaan tuijotellut pahemmin kelloa, vaan paahdoin menemään, koska tavoite piti saada täyteen. Asetin siis joka päivälle tavoitteen, joka piti saada sen päivän aikana tehtyä.

Jos luin vain illalla, opiskelutunteja kertyi maksimissaan kolme. Kunnon lukupäivinä, kuten viikonloppuina ja lasten hoitopäivinä, opiskelin 8-12 tuntia. Nämä ajat sisältävät paitsi kunnollista opiskelua, myös vauvan syöttämistä ja nukuttamista, syömistä, kahvin juontia, ikkunasta tuijottelua ym. ylimääräistä.

Piditkö yhtään vapaapäiviä?
Suunnilleen koko syksyn ajan pidin vähintään yhden päivän viikosta vapaana ja muutenkin opiskelu oli kevyempää. Keväällä otin uuden vaihteen silmään ja koko kevään aikana pidin vain yhden viikonlopun vapaata. Satunnaisia vapaapäiviä oli, mutta ei välttämättä viikoittain. Joskus opiskelu sisälsi kuitenkin esimerkiksi biologian videoiden katselua tms kevyttä, joten niska limassa en kuitenkaan puurtanut 24/7.




Mitkä oppikirjat luit ja oliko sulla muita materiaaleja?
Biologiasta oma kirjasarjani oli BIOS, fysiikassa Fysiikka ja kemiassa Mooli. Lisäksi olin ostanut käytettynä Valmennuskeskuksen materiaalit. Tarkemmat tiedot käyttämistäni materiaaleista löytyvät tästä postauksesta :)

Kannattaa tosiaan lukea eri kirjasarjoja rinnakkain, koska painotus ja asioiden esittämisjärjestys vaihtelee. Esimerkiksi itse koin BIOS-sarjan jotenkin epäloogisempana kuin Biologia-sarjan, joten oli hyvä, että pystyin vaihtelemaan eri sarjojen välillä. Valmennuskeskuksen materiaalit sisältävät jonkin verran Galenos-tyyppistä asiaa, joka on kuitenkin selitetty ymmärrettävästi ja kaavat avattu hyvin. En tiedä, tuleeko tulevaisuuden pääsykokeissa enää sen tyyppisiä tehtäviä (tänä vuonna niitä ei ollut), mutta soveltavat tehtävät auttavat hyvin paineen- ja epävarmuuden siedon kehittämisessä.


Loppuihin kysymyksiin vastailen loppukuun aikana. Jos tästä heräsi lisäkysymyksiä tai haluatte tietää jotain muuta, kysymyksiä voi edelleen esittää kysymyspostauksessa tai tähän alle :)

4 kommenttia:

  1. Oon kyllä kanssasi samaa mieltä, että kirjasarjoja kannattaa lukea rinnakkain! Mielestäni BIOS on kans epäloogisempi kuin Biologia (ja hiukan typistetty):D

    Ois kiva kuulla lisää tuosta kertaamisesta. Kun kävit syksyllä kaksi viikkoa/kaksi kurssia, niin miten kertasit niiden ohella? Samalla kiinnostaa, miten teit noita flashcardeja - päivän lopuksi, lukemisen ohella vai miten?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja lisäkysymyksiä, kiitos niistä :) Voin jo tässä sanoa, etten tehnyt ko. asioita kovin fiksusti, mutta selvennän asiaa lisää tokassa vastauspostauksessa :D

      Poista
    2. Jes mahtavaa! Jään odottelemaan:)

      Poista
  2. Mulla kiinnostais kans kuulla tarkemmin sun kertaamistekniikoista ja flashcardsien teosta! Nimimerkillä omat tekniikat tuntuu jo jotenkin puisevilta ja kaipaisin uusia vinkkejä. :D

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit ♥