31.8.2016

Valmiina?

Tänään on äitiyslomani viimeinen päivä. Marraskuun lopulla äitiyslomani alkaessa odotin vauvan syntymää enemmän kuin mitään muuta ja muutaman viikon päästä siitä odotus palkittiin. Huomenna äitiyslomani loputtua jätän reippaan pienokaiseni - pystyyn pyrkivän, hurjaa vauhtia ryömivän, tät-tää hokevan, hymyillessään kaikki neljä hammastaan paljastavan - kotiin isompien sisarusten ja isänsä kanssa ja tiedän, että silloin minua itkettää enemmän kuin häntä.




Huomenna alkavat - vihdoin! - opinnot lääketieteellisessä ja elämässäni vaihtuu puhdas aukeama. Tästä alkaa uusi, määrittelemättömän pitkä ajanjakso, johon kuuluu lääketieteen opiskelua, lasten kanssa elämän ihmettelyä, uusien asioiden oppimista niin koulun kuin koko elämänkin suhteen. Tuleviin vuosiin sisältyy varmasti paljon muutakin, iloja ja suruja, joista en onneksi vielä tiedä.

Kovasti olen yrittänyt valmistautua opintojen alkuun. Pitkään ostoslistallani ollut pyörä on ilahduttanut elämääni reilun viikon verran ja ai että olen nauttinut pyöräilystä. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen joutunut kohtaamaan rapakuntoisuuteni silmästä silmään - kuopiolaiset mäet eivät anna armoa! Sen olen jo päättänyt, että vielä minä ne mäet päihitän, vaikka siihen menisi kymmenen vuotta. Onneksi yliopistolle on alamäki, ehdinpähän sentään luennoille ajoissa...

Muita hankintojani ovat olleet työpöytä sekä Surface Pro 4 -tabletti, johon päädyin pitkän harkinnan jälkeen. Lyhyehkön käyttökokemukseni perusteella sanon, että tuo tabletti on juuri sellainen kuin tarvitsen: kevyt kantaa mukana, toimii mahtavasti erillisellä näppäimistöllä ja tuo kynä on aivan huippu! Kalenteri on tietysti pakko hankkia joka syksy. On kyllä mukavaa päästä taas täyttämään tyhjiä sivuja.




Tänään myös hain yliopistolta yhteistilauksessa tilaamani kirjat. Päädyin lopulta tiedonjanossani kolmeosaiseen Thiemeen, vaikka yksiosainenkin olisi varmasti riittänyt mainiosti. Lisäksi tilasin anatomian flashcardit - sen verran tehokkaaksi kertausmenetelmäksi ne totesin. Varsinkin nuo kortit näyttävät niin houkuttelevilta, että tekisi mieli alkaa saman tien pänttäämään!





Sisäänpääsystä, muutosta ja kaikesta muusta pyörällä ollut päänikin on suurin piirtein saatu järjestykseen. Edelleen silti tuntuu, että koko lääkikseen pääsy kirkastuu minulle vasta huomenna, kun astun yliopiston ovista sisään.

Hermostuttaa, jännittää, pienesti pelottaakin. Mutta silti: tämän valmiimpi en voisi olla.

Onko teissä lukijoissa joku, joka aloittaa tänä syksynä uuden työn tai opinnot tai muuten vain uudenlaisen elämänvaiheen? Ja jos sieltä löytyy joku, joka on kokenut uuden alun aiemmin: kerro ihmeessä selviytymisvinkkisi!

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea koulutielle! Toivon mukaan itsekin vuoden päästä samassa tilanteessa, kiitos ihanasta blogistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ne ilahduttavat aina kovasti :) Ja kiitos, onnea tosiaan tarvitaan!

      Paljon tsemppiä lukuprosessiin! Pidän peukkuja sinulle ja muillekin hakijoille, että lukuhommat sujuisivat suunnitellusti :)

      Poista
  2. Täällä yksi juuri kesän kynnyksellä vasta Kuopioon muuttanut ja luku-urakan aivan nollasta aloittanut lukija. Takana fysioterapian opinnot ja paperit, mutta sydän hihkuu sammaan kouluun missä sinäkin juuri olet aloittanut. Kiitos blogistasi! Se motivoi ja antaa hyviä vinkkejä lukemiseen. Kyllä tämä tästä :)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että blogistani on iloa :) Kaunis blogi sinulla, ja tosiaankin tervetuloa sitten perässä lääkikseen! Työtähän se vaatii, kun nollasta aloittaa, mutta kun ei työtä pelkää niin kaikki on mahdollista. Hurjasti tsemppiä lukemiseen!
      Tää Kuopio on kyllä aivan ihana paikka, kuukauden kokemuksen perusteella en palaisi enää takaisin edelliseen paikkaan :)

      Poista

Kiva kun kommentoit ♥