7.8.2016

Kuusi vuotta

Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun nuorena ja kauniinakin morsiamena sanoin tahdon. Kuusi vuotta tuntuu hurjan pitkältä ajalta - varsinkin, jos katsoo, mitä sinä aikana on tapahtunut:

  • 4 eri asuntoa (ja kohta muutto viidenteen, en kestä!)
  • 4 autoa, ei toki yhtä aikaa (näistä huolehtikoon mies)
  • 3 ihanaa lasta 
  • satoja ellei tuhansia riitoja
  • vielä enemmän anteeksiantoja
  • lukuisia rakastavia katseita
  • paljon hymyjä ja naurua

Opiskelu- ja työstatukseni on myös vaihtunut tiuhaan. Kuusi vuotta sitten olin sh-opiskelija, joka sittemmin valmistui ja sai vakituisen työpaikan (tätä ihmettelen edelleen). Sitten tulikin lääkishaave, joka vei mukanaan aina tähän asti.




Mieheni tuossa jokin aika sitten totesikin, että mieti, se sun koulu kestää saman verran kuin ollaan oltu naimisissa. En halua ajatella koko asiaa, se tuntuu liian vaivalloiselta :D Pitää mennä pieni ajanjakso kerrallaan eteenpäin eikä turhaan murehtia liian pitkälle. Elämästä kun ei muutenkaan tiedä, mitä kaikkea tulevaisuudessa tapahtuu.

Hääpäivää vietämme - kuinkas muutenkaan - muuttolaatikoiden äärellä. Huomatkaa, miten särmästi laatikot on värikoodattu huoneen mukaan... En näköjään pääse tästä värikoodausvimmasta millään eroon!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit ♥